Tuoretta tietoa Virosta
22.4.2023 | Luonto

Tallinna on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki – kaupunkiin tulee tänä kesänä 14 kukkaniittyä

Teksti Timo Huttunen
Kuva Emiel Maters / Unsplash

Tallinna on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki – kaupunkiin tulee tänä kesänä 14 kukkaniittyä

 

Tallinna on vuonna 2023 Euroopan vihreä pääkaupunki. Vuoden kunniaksi vuonna eri puolille kaupunkia tehdään ja istutetaan 14 kukkaniittyä rikastamaan kaupunkitilaa ja lisäämään lajirikkautta.

Niittyjä perustetaan kaikkialle kaupunkiin. Kolme niistä on osa kaupungin monimuotoisuushanketta, joka kannustaa tavallisia ihmisiä perustamaan kukkaniittyjä kotinsa lähelle. Niittyjen pinta-ala tulee olemaan yhteensä 3,5 hehtaaria.

Apulaiskaupunginjohtaja Vladimir Svetin mukaan niittyjen rakentamisen tarkoituksena on lisätä kaupunkikuvaan luonnollista ja lajirikasta kauneutta sekä lievittää lämpösaarekevaikutusta. Lämpösaarekeilmiö on kaupunkialueiden ominaisuus, jonka seurauksena kaupunkialueen lämpötila nousee ympäristöään korkeammaksi.

”Niityt ovat paljon ympäristöystävällisempiä ja kestävämpiä kuin yksivuotisten kasvien kukkapenkit. Lisäksi ne ovat kauniita, rikastuttavat kaupunkitilaa ja ovat ravintoa myös kaupungissa asuville hyönteisille, linnuille ja pieneläimille. Aloitamme tänä vuonna niittyjen perustamisen, mutta toivomme, että pystymme lisäämään kukkaniittyjen määrää myös tulevina vuosina”, Svet sanoi.

 

Niityt ovat helppohoitoisia

Hankkeessa käytetyt niittyjen siemenseokset on valittu kunkin alueen kasvuolosuhteiden perusteella. Seokset koostuvat vain virolaisten luonnonvaraisten niittykasvien lajikohtaisista siemenistä. Koristeellisuuden lisäämiseksi tänä vuonna seos sisältää yksivuotisten lajien siemeniä.

”Kukkivat ja monipuoliset kukkaniityt ovat erittäin tärkeitä kaupungin luonnon monimuotoisuudelle, koska ne tarjoavat täysimittaisen elinympäristön pölyttäjille ja monille muille selkärangattomille sekä myös isommille eläimille”, kertoi Tallinnan kaupungin johtava luonnonsuojeluasiantuntija Meelis Uustal.

Uustal lisäsi, että niittyjen paikat on valittu lisäämään tiettyjen viheralueiden ja viherkäytävien luonnon monimuotoisuutta. ”Samalla toivomme, että ajan myötä nämä kasvit leviävät itsestään näille viheralueille”, Uustal totesi.

Kaupungin niityt vaikuttavat merkittävästi mikroilmastoon. Leikkaamattomat nurmirintamat alentavat lämpöä tehokkaammin kuin niitetty ruoho. Niityt säilyttävät koristeellisuuden myös pidemmän helleaallon aikana. Niityt myös imevät paremmin sadevettä.

Yksi niittyjen positiivisista puolista on huoltokuormituksen vähentäminen. Jatkuvan niittämisen sijaan niitty tarvitsee leikata vain kerran kaudessa.

Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi Tallinnan kaupunki vähentää myös niittointensiteettiä kaupungin viheralueilla ja on vähentänyt torjunta-aineiden käyttöä kaupunkialueilla minimiin.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
hyönteinen kaupunkitila kukka kukkaniitty lämpösaarekeilmiö niitty siemenseos viheralue

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää