Joulukuussa Tallinnan kasvitieteellinen puutarha esittelee Norjan luontoa
Teksti Timo Huttunen
Kuvat Tallinnan kasvitieteellinen puutarha
Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on viime keväästä lähtien ollut kasvikunnan suurlähetystö. Joulukuu on omistettu Norjalle. Kuukauden aikana pääsee vierailemaan näyttelyssä, osallistumaan opastetulle kierrokselle ja tutustumaan norjalaisiin kasveihin.
Lauantaina 10. joulukuuta kello 12 kasvitieteilijä Urmas Laansoo johtaa norjalaisten kasvien kierroksen Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa. Kierrokselle pääsee osallistumaan tavallisella sisäänpääsylipulla. Kasvitieteellisessä puutarhassa kasvavat, norjalaista alkuperää olevat kasvit merkitään joulukuussa Urmas Laansoo laatimilla tietoteksteillä.
Palmutalossa Norjan suurlähetystö esittelee valokuvanäyttelyn ”Matka Norjaan”, jonka mottona on suosittu norjalainen sananlasku ”ut på tur, aldri sur”, joka tarkoittaa ”vaelluksella ei olla koskaan huonolla tuulella”.
Sunnuntaina 11. joulukuuta kello 12 Norjan suurlähetystö esittää dokumenttielokuvan ”A Queen Without a Country”. Elokuvassa on englanninkielinen tekstitys.
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan juhlavuoden kunniaksi puutarha tarjoaa toukokuusta 2021 alkaen Virossa toimiville suurlähetystöille mahdollisuuden esitellä maidensa biologista ja kulttuurista monimuotoisuutta ja siten lisätä tietoisuutta globaalin luonnonsuojelun tärkeydestä.
Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää
Vanhin puu – Tamme-Laurin tammi Viron vanhin ja samalla myös ympärysmitaltaan suurin puu on Etelä-Virossa Urvastessa kasvava Tamme-Laurin tammi. … Lue lisää
23.4.2024 | Luonto
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan uusi näyttely esittelee yli 100 huonekasvia
Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa on avattu yli sadan huonekasvin näyttely. Näyttely on avoinna yleisölle 20.–28.4. Kasvihuoneissa on esillä tuttuja ja … Lue lisää
21.3.2024 | Luonto
Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa
Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää
1.3.2024 | Luonto
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää
28.2.2024 | Luonto
Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä
Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää
27.2.2024 | Vapaa-aika
Suuntaa katse tähtiin Tartossa
Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää
13.2.2024 | Luonto
Äänestä Euroopan vuoden puu 2024
Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää