Tuoretta tietoa Virosta
21.9.2022 | Viro

Tallinnan lentoasema avaa uuden odotusalueen halpalentoyhtiöiden asiakkaille

Teksti Timo Huttunen
Kuva Jarek Jõepera

Tallinnan lentoasema avaa uuden odotusalueen halpalentoyhtiöiden asiakkaille

 

Tallinnan lentoaseman terminaalin laajennuksen yhteydessä matkustajaterminaalin pohjakerrokseen valmistui uusi odotussali. Väljempi tila on tarkoitettu ensisijaisesti Schengen-alueelle matkustaville halpalentoyhtiöiden matkustajille.

Tähän asti halpalentoyhtiöillä lentävät matkustajat ovat joutuneet usein odottamaan koneeseen pääsyä pienellä alueella ja jopa portaikoissa.

Remontointityön aikana rakennettiin noin 1 500 neliömetrin alue. Uudessa odotustilassa on neljä uutta porttialuetta. Lähiaikoina alueelle tulee myös R-Kioskin itsepalvelumyymälä.

Vaikka tila on tarkoitettu Schengen-alueella lentävien halpalentoyhtiöiden matkustajille, voi uutta odotussalia käyttää myös muut lentoyhtiöt.

Seuraavat lentoaseman laajennustyöt tulevat olemaan ei-Schengen-alueen uuden porttialueen laajennus, saapuvien matkustajien rajavalvontapisteiden korjaus ja matkatavaroiden käsittelyalueen peruskorjaus.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
halpalentoyhtiö laajennus lentokenttä matkatavara odotussali Ryanair Schengen-alue Tallinnan lentoasema

21.12.2024 | Viro

Virolaiset jouluruokaperinteet

Virolaiset jouluruokaperinteet

Samaan aikaan, kun kaukaisienkin maiden kulttuuri tulee netin nopeudella kotitalouksiin, muuttuvat myös ruokaperinteet. Juhlapyhien ruokailut periytyvät ja muuttuvat ehkä … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille

Viron opetusministeriö suunnittelee lukukausimaksujen käyttöönottoa yksivuotisille maisteriohjelmille tavoitteenaan lisätä yksityistä rahoitusta korkeakoulutuksessa. Tavoitteena on myös kannustaa opiskelijoita tekemään tietoisempia … Lue lisää

20.12.2024 | Viro

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista

Virolainen energiayhtiö Evecon on ostanut MMA-liiga Rajun ja aikoo laajentaa toimintaansa kansainvälisesti. Tuleva kilpailu, Evecon Raju 17, järjestetään 22. … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää

17.12.2024 | Viro

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä

Joulutunnelmaa nostattaa, kun lähdet metsään joulupuun hakuun sen sijaan, että ostat valmiin joulukuusikauppiaalta. Viron metsähallitus (RMK) kehoittaa hakemaan oman … Lue lisää

14.12.2024 | Viro

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä

Suomalaisten tämän vuoden matkailuluvut ovat tiedossa jo kolmelta vuosineljännekseltä. Laivamatkustajien määrässä on kolmen prosentin nousu, kuten aikaisemmin olemme kertoneet. … Lue lisää

10.12.2024 | Viro

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa

Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua … Lue lisää

8.12.2024 | Viro

Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta 

Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta 

Suomessa on käynnissä kansalaisuuslain uudistaminen. Tähän liittyen sisäministeriö tekee parhaillaan selvitystä kaksoiskansalaisuuden tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta siirtyä vastavuoroisuusperiaatteeseen. Suomi-Seuran kysely … Lue lisää