Tuoretta tietoa Virosta
27.8.2022 | Kulttuuri

Viron nykytaiteen museossa avautui näyttely, joka pohtii tekoälyn vaikutusta ihmiseen

Teksti Timo Huttunen
Kuvat HAM/Kirsi Halkola,
EHT Yhteistyö, Taavi Suisalu

Viron nykytaiteen museossa avautui näyttely, joka pohtii tekoälyn vaikutusta ihmiseen

 

Tallinnassa, Linnahallin läheisyydessä sijaitsevassa Viron nykytaiteen museossa EKKM:ssa avautui 26. elokuuta Taavi Suisalun näyttely ”Tähelepanufiguurid” eli suomeksi huomiohahmot. Näyttely keskittyy tekoälyyn, huomiotalouteen ja ihmisen minäkuvan muutokseen modernissa tietoyhteiskunnassa.

Näyttelyssä taiteilija tutkii, millaisilla keinoilla huomiomme vangitaan, miten mielikuvitukseen vaikutetaan ja luodaan visioita todellisuudesta. Suisalu kysyy mihin päädymme ihmisinä, kun algoritmit luovat mielikuvia ja tekevät päätöksiä puolestamme. Mikä on ihmisen rooli tulevaisuuden maailmassa?

Suisalu projektin lähtökohtana oli ensimmäinen valokuva mustasta aukosta, joka julkaistiin vuonna 2019. Tiedemiehet riemuitsivat. Mustan aukon vangitseminen valokuvaan oli valtava teknologinen ponnistus.

Musta aukko kuitenkin imee valoa, joten sitä ei voi kuvata. Toisin sanoen kuvassa kiehtoi jokin, jota ei itse asiassa kuvassa näkynyt. Tämän ristiriidan innoittamana myös Suisalun näyttelyssä on erilaisia ​​kuvia, joita on mahdotonta täysin käsittää.

Näyttely pohtii kysymystä siitä, miten ihmisen minäkuva muuttuu, kun hän ymmärtää, että koneet voivat saavuttaa yli-inhimillisen älyllisen tason.

Taavi Suisalu on opiskellut sosiologiaa ja informatiikkaa Tarton yliopistossa, media- ja mainostaidetta Pallas-taidekoulussa ja vapaata taidetta Viron taideakatemiassa.

 

”Tähelepanufiguurid” on esillä 26.8.–16.10.2022.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
EKKM näyttely Pallas Taavi Suisalu taide taidenäyttely Viron nykytaiteen museo viron taideakatemia

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää