Tuoretta tietoa Virosta
30.5.2022 | Kulttuuri

Värikäs Itämeren mytologia ja Viron taidehistoria – kesän elämyksiä Kadriorgissa

Teksti Susanna Poikela 
Kuvat Kumu

Värikäs Itämeren mytologia ja Viron taidehistoria – kesän elämyksiä KadriorgissaLembit Sarapuu (1930). Itämeren synty. 1993. Öljy. Tarton taidemuseo

 

Alkukesällä Viron taidemuseossa Kumussa esillä teoksia, jotka ovat saaneet vaikutteita Itämeren mytologiasta. Lisäksi Kumussa ja Kadriorgin taidemuseossa on pysyvät perusnäyttelyt, jotka esittelevät Viron taide- ja kulttuurihistoriaa.

Näyttely ”Lembit Sarapuu. Todellisuus ja todenmukaisuus” on 92 vuotta täyttävän kuvataiteilija Lembit Sarapuun teoksista koottu taidenäyttely Kumussa. Sarapuun pitkä taiteilijaura on kestänyt jo 60 vuotta.

Hänen teoksistaan löytyy naivismia, transavantgardismia ja postmodernismia. Taiteilijan maalaukset ovat leikkisiä ja loisteliaita, joista ”Kalevinpoika ja Saaren neito” sekä ”Itämeren maisemat” rantakatajineen ja graniittilohkareineen kuvastavat hyvin hänen omintakeista maalaustyyliänsä.

Sarapuun luovimpana kautena pidetään Viron itsenäistymisen aikaa eli 1980- ja 1990-lukuja, jolloin hänen mytologisiin teemoihinsa ja erityisesti Kalevinpoika-aiheisiin perustuvat värikkäät teokset puhuttelivat laajaa yleisöä. ”Sarapuun maalauksien toisessa päässä on yksinkertaisia maisemia, alaston- ja muotokuvia, toisessa päässä seksuaalisia, brutaaleja ja groteskeja mytologisia maalauksia ja kaiken keskellä arkielämää ja ihmisenä olemista käsitteleviä ironisia ja nokkelia teoksia. Hän on tulkinnut työtään edestakaiseksi liikkumiseksi elämän todellisuuden ja elämän todenmukaisuuden välillä, josta tämä näyttelykin sai nimensä”, kommentoi näyttelyn kuraattori taidekriitikko Anders Härm.

 

Lembit Sarapuu (1930). Flora. 1972. Öljy. Viron taidemuseo

 

Kumun perusnäyttely esittelee Viron taiteen historiaa

Pekka Vapaavuoren suunnittelemassa nykyarkkitehtonisessa helmessä, Kumun taidemuseossa on kaksi perusnäyttelyä. Niissä esitellään monipuolisesti virolaisen taiteen klassikoita ja viime vuosisatojen taidetta, jotka avaavat katsojalle Viron historiaa eri teemojen ja aikakausien kautta.

 

Kadriorgin taidemuseon aarteet

Kadriorgin taidemuseo sijaitsee keskellä historiallista barokkimiljöötä ja kaunista puistoa. Taidemuseossa on esillä länsieurooppalaista ja venäläistä maalaustaidetta, grafiikkaa, veistotaidetta ja taide-esineitä 1500–1900-luvuilta. Lisäksi taidemuseon ensimmäiseen kerrokseen on avattu yleisölle museon laaja veistoskokoelma, jossa pääsee tutustumaan veistosten restaurointiin sekä veistotekniikoihin ja -materiaaleihin.

Veistokset muodostavat Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelmasta pienen, mutta merkittävän osan, jota on tähän saakka esitelty yleisölle hyvin vähän. Näyttely kantaa nimeä ”Veistoskokoelman avoin säilytystila” ja kestää tämän vuoden loppuun asti.  Lisäksi Kadriorgin puiston kävelykadulle avataan yhteistyössä Madridin Prado-museon kanssa repronäyttely. 

 

Taidemuseo Kumu (Kumu Kunstimuuseum) Weizenbergi 34 / Valge 1

Kadriorgin taidemuseo (Kadrioru Kunstimuuseum) Weizenbergi 37

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kadriorg Kumu Lembit Sarapuu mytologia Pekka Vapaavuori perusnäyttely taide taidemuseo

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää