Tuoretta tietoa Virosta
22.1.2022 | Ostokset

Virolainen osaa sanoa sen kukkasin

Teksti Miia Hakala
Kuvat Miia Hakala, Andrei Chertkov, kukka-asetelmat Baltic Florist

Virolainen osaa sanoa sen kukkasinMyyntiin tulevat kuvat ovat peräisin Hollannin lisäksi Equadorista ja Kolumbiasta.

 

Jokainen vironkävijä törmää Tallinnan vanhaankaupunkiin tullessaan Viru-kadun upeaan kukkavalikoimaan. Suomalaisille se on iloinen yllätys myös hintojen puolesta.

Suomalainen ja virolainen kukkakulttuuri eroavat toisistaan paljon. Suomalaisten kukkien käyttö on vähentynyt vuosi vuodelta, vaikka korona-aika siihen pientä piristystä toikin esimerkiksi puutarhakukkien osalta.

Tilanteeseen on suuresti vaikuttanut myös kukkien korkea hinta, mutta myös tapakulttuuri. Siinä missä virolainen vie kyläilykukat, nimipäiväkukat ja perjantaikukat joka viikko, suomalainen säästää kaiken hautajaisiin tai häihin. Onneksi Vi ru-kadun kukkatarjonta innostuttaa suomalaisenkin kukkaostoksille. Usein isot leikkokukkakimput matkaavat turistien mukana laivalla kotimaljakkoihin.

Kukkakauppa Artishokin floristi Yulia Medvedyeva kertoo kukkien kestävän hyvin matkailijan mukana Suomeen. Kun kukat on pakattu ja kosteus on varsissa, ne voivat olla paketissa jopa vuorokauden. Hyvin kestäviä kukkia ovat neilikka, amaryllis, cymbidium-orkideat, krysanteemit ja erilaiset marjaoksat. Suomalainen ihastuu usein Viron erilaiseen tyyliin sitoa kukkia ja laajempaan valikoimaan.

Suurin osa niin Viroon kuin Suomeenkin tulevista kukista kasvatetaan Hollannissa ja ne tulevat Hollannin suuren kukkahuutokaupan kautta. Kolumbiasta tulee neilikoita, Equadorista ruusuja ja jonkin verran myös on paikallista tuotantoa. Hintaero tulee muun muassa verojen ja rahdin kalleudesta Suomessa. 

 

Virossa käytetään rohkeammin värejä esimerkiksi morsiuskimpuissa.

 

Miehet asiakkaina

Virolainen kukkakulttuuri on lähempänä Keski-Euroopan kukkakulttuuria ja asiakaskuntakin erilainen Suomeen verrattuna. Suomessa kukkakaupan tyypillisin asiakas on keski-ikäinen nainen.

Virossa ikärakenne asiakaskunnassa on laajempi ja asiakkaista miehiä on noin puolet. Suomessa elää yhä tiukassa käsitys, että kun mies tuo kukkia kotiin, on jotakin häpeällistä tapahtunut.

Virolainen ja suomalainen floristiikka eroavat toisistaan myös monella tapaa. Viron kukkakulttuuri on värikkäämpää, runsaampaa ja näyttävämpää, kun taas Suomessa tavoitellaan minimalistista, pohjoismaalaista tyyliä.Kummassakin maassa kukkakauppojen myydyin ja suosituin tuote on kukkakimppu vuodenajasta riippumatta. 

 

Viru-kadun kukkakaupat ovat olleet samalla paikalla jo vuosikymmeniä.

 

Samalla rahalla puolet enemmän

Tyypillisen asiakas käyttää kukkakimppuun 35–50 euroa, jolla saakin Virosta jo puolet suuremman kimpun Suomeen verrattuna. Virolainen asiakas arvostaa suurta ja näyttävää kimppua. Yulia pitää kukkavalikoiman vaihtelusta ja toivoisi sen näkyvän nykyistä enemmän virolaisten ostoissa.

Kukkia ostetaan yhä enemmän myös nettikaupoista. Kukkaostoksillaan suomalainen poikkeaa kuitenkin vielä tavallisesti kivijalkaliikkeessä. Kuitenkin korona-aika on tuonut muutoksen ja kukkien nettitilaukset ovat kovassa kasvussa.

Wolt- ja Bolt-palvelut ovat nykyään kukkamyynnin apuna. Suomessa kukkien myynti on jonkin verran lisääntynyt supermarketeissa. Virossa kukkien nettimyynti on vielä alussa ja kivijalkakukkakauppoja on moninkertainen määrä Suomeen verrattuna.

”Suomalainen asiakas vierailee kivijalkakukkakaupassa hakemassa elämyksiä”, Yulia Medvedyeva lisää.

Artishok by Yulia Medvedyeva, Tartu mnt. 56, Tallinna.

 

Kukkakauppoja Tallinnassa:

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kukka kukkakauppa kukkakimppu kukkavalikoima morsiuskimppu neilikka ruusu viru-kadun kukkakaupat

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää