Kirkon ja kommarin nyrkin alla
Mistähän johtuu, että Tallinna on kuin raikas, keskieurooppalainen tuulahdus ja Helsinki on kuin homeinen sanomalehtileike mökin ulkohuussin seinässä?
Suomi on aina katsonut mallia Ruotsista, niin kuin vähämielinen veli. Kun meiltä kysytään, vastaamme vasta sen jälkeen kun ruotsalaiset ovat ottaneet kantaa. Niin ja kun olemme ensin kommunisteilta tarkistaneet, ettei seinän takana asuva pikkujätti ärsyynny.
Nämä ajatukset nousevat taas voimakkaampana mieleen, kun eräskin päämies machoilee Karjalan kannaksen sotaharjoituksissa.
Ystävättäreni lehahti kahville ja kertoi uudesta, valtavasta keksinnöstään; hän ei enää ikinä haluaisi vapaaehtoisesti kärsiä ja kärvistellä. Vuodet lasten ehdoilla, muutot miehen työn ehdoilla, palkkaneuvottelut ammattiyhdistyksen ehdoilla, arki alkoholin ehdoilla… lista oli loputon.
Hän oli tajunnut, että ihan samalla tavalla, kun me LUOVUMME unelmistamme, toiveistamme, kiinnostuksemme kohteista, voimme myös luopua niistä peloista ja uskomuksista, joiden vuoksi meidän pitäisi elää sisäistä tahtoamme vastaan.
Viro kärvisteli mädän peiton alla vuosikymmeniä ja tottui siihen, ettei mitään omaa ole, ei saa olla, eikä mikään saa edetä. Byrokratia oli kaiken sielu, tavoite ja ydin. Ja kun itsenäisyyden kevät koitti, ei valittukaan enää modernia byrokratiaa, vaan kadehdittavan keveä järjestelmä. Kaikkialta maailmasta, eritoten Suomesta, saapuu kansaa päivittelemään ja oppimaan, miten iloisen suoraviivaisesti ja vaivattomasti voi hyödyntää nykytekniikkaa, niin pankeissa kun valtionhallinnossa. Enää ei oikeasti tarvita sataa kiukkuista mummoa ja nippua pöhelöitä pälvikaljuja papereiden pyörittelyyn.
Me Suomessa kommentoimme Viron ultramodernia tietotekniikkaa muristen. ”Nuori kansakunta, tekee vielä virheitä, lastentauteja odotettavissa”, kommentoi teryleenipukuinen perussuomalainen. Kun mädän peiton viimeinen sotavelka kärrättiin sormuksina junalla Neuvostoliittoon, me olimme niin uupuneita, niin surullisia, ettemme enää osanneet keveyttä. Ruotsalaisia parjattiin homoiksi, kun niiden peppipitkätossut loikkivat nauraen. Ihan niin kuin nauru vähättelisi surua.
Yksikään suomalainen ei vähättele tavallisen virolaisen kärsimyksiä. Mutta kun kansasta vain 16 prosenttia kuuluu kirkkoon, niin velaton valtio osaa pitää bisneksen bisneksenä ja mooseksen mooseksena. Meillä kirkko määrää, milloin ruokakauppa saa olla auki. Meillä kirkko määrää, milloin apteekki saa palvella ihmisiä. Meillä ministeri määrää, että osa kauppaa pitää peittää lainapeitteellä tiettyyn kellonlyömään aamulla ja illalla. Meillä poliitikot määräävät, millä panimomenetelmällä tuotettuja juomia saa tai ei saa myydä kaupassa. Minua hävettää kulkea suomalaisessa kaupassa ulkomaalaisten kanssa ja selittää, että kauppa saa aueta vasta kirkonmenojen jälkeen ja että peitetyn kasan alla on keskikaljaa, eikä sitä saa enää kello yhdeksän illalla myydä.
Olisi aivan liian kevyttä ja iloista, jos ihmiset saisivat syödä ja juoda siihen kellon aikaan, kun tekee mieli. Siis muuallakin kuin jääkaapin ja hellan välissä kotona.
Lue lisää samasta aiheesta
