17.12.2021 | Viro
Tallink Siljan johtaja: ”Voimme saavuttaa ensi kesänä noin 70 prosentin käyttöasteen verrattuna vuoteen 2019”
Teksti Timo Huttunen
Kuva Dmitry Sumin / Unsplash

”Vikerhommik”-radio-ohjelmassa Tallinkin johtaja Paavo Nõgene sanoi, että yhtiö voi saavuttaa kesällä 2022 noin 70 prosentin käyttöasteen verrattuna koronaa edeltäneeseen aikaan. ”Matkailun toipuminen vuoden 2019 tasolle kestää ainakin pari vuotta”, Nõgene jatkoi.
”Tämä edellyttää kuitenkin, että omicronin tai muiden koronavirusmuunnoksen kanssa ei tule enää suuria yllätyksiä”, Paavo Nõgene jatkoi.
Tallink Silja tarjoaa yli 300 kesätyöpaikkaa ensi kesäksi
Vahvasta uskosta matkailun elpymiseen kertoo myös se, että Tallink Siljan laivoille ja erilaisiin maalla tapahtuviin tehtäviin on yhtiöllä tarjota yhteensä yli 300 kesätyöpaikkaa.
Töihin haetaan niin opiskelijoita, uransa alkuvaiheessa olevia henkilöitä kuin kokeneita alansa ammattilaisia.
”Laivoille haetaan palveluhenkisiä, positiivisia ja kielitaitoisia henkilöitä ravintoloihin, myymälöihin, lasten leikkihuoneisiin, keittiöön ja hotelliosastolle. Paikkoja on auki myös kansi- ja koneosastolla”, kertoo Tallink Siljan HR-johtaja Susanna Siljander.
Maalla olevat kesätyöpaikat ovat terminaaleissa, matkamyynnissä, varastoissa ja esimerkiksi rahdin puolella.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakesätyöpaikka
paavo nõgene
rahti
satamaterminaali
Tallink
Tallink Silja
Tukholma
turku
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää