Tuoretta tietoa Virosta
1.11.2021 | Luonto

380-vuotias mänty on Viron ehdokas Euroopan vuoden puu -kilpailuun

Teksti Timo Huttunen
Kuva Ingmar Muusikus

380-vuotias mänty on Viron ehdokas Euroopan vuoden puu -kilpailuun

 

Viron ehdokas vuoden 2022 eurooppalaiseen puukilpailuun on noin 380-vuotias mänty. Kuninkaanmännyksi kutsuttu puu aloitti kasvamisensa suunnilleen samaan aikaan Tarton yliopiston perustamisen kanssa.

Luonnontieteilijä ja tutkimusmatkailija Hendrik Relve korostaa männyssä sen mittasuhteita ja kulttuurista arvoa. ”Tällä hetkellä 380-vuotias puu on tilavuudeltaan Viron suurin puu. Rungon tilavuus on 13 kuutiometriä. Virossa on korkeudeltaan ja paksuudeltaan suurempia puita, mutta tämän männyn erityisarvo liittyy metsätalouskoulutukseen”, Relve sanoo.

Hendrik Relve suosittelee Järvseljan kylän jännittävää luontopolkua niille, jotka eivät ole vielä nähneet Tartumaalla Kastren kunnassa kohoavaa mäntyä. ”Järvseljan luontopolku kulkee tämän suuren männyn vierestä. Polun varrella on myös aarniometsä, joka on Viron vanhin metsänsuojelualue”, Relve kertoo.

Metsässä ei ole tehty hakkuita lähes sataan vuoteen. Kuolleita tai tuulen kaatamia puita ei ole myöskään poistettu. Metsä aito virolainen aarniometsä.

Akateemista metsätalouskoulutusta on ollut Järvseljalla jo sadan vuoden ajan. Monipuolisissa metsissä harjoittelevat myös monien muiden Viron maatalouskoulujen sekä Tarton yliopiston eri laitosten opiskelijat.

Järvseljan luontopolku esittelee koulukeskuksen metsiä. Reitti kulkee erilaisten metsäalueiden halki. Luontopolun varrella on Viron korkeimpia kuusia. Ne ovat yli 40 metrinä korkeita. Polku kulkee osittain pitkospuilla.

Euroopan vuoden puu -kilpailun tavoitteena on nostaa esiin suojelun arvoisia puita, jotka ovat yhdistäneet yhteisöjä ja jakaneet kulttuuriperintöä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
aarnimetsä aarniometsä Euroopan vuoden puu Järvseljan luontopolku Kuningasmänty mänty Viron suurin puu

22.11.2023 | Luonto

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto varoittaa tänä iltana alkavasta runsaasta lumisateesta

Viron ympäristövirasto julkaisi ilmatiedotteen tason 2 vaaraa aiheuttavasta voimakkaasta lumisateesta ja lumimyrskystä. Lumisateen odotetaan alkavan tämän illan aikana ja … Lue lisää

22.11.2023 | Luonto

camera icon5
Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Kymmenen patikkapolkua rannoilta suomaisemiin 

Tolkusen luontopolku Pärnun eteläpuolella sijaitseva Tolkusen luontopolku on mainio päiväretkikohde koko perheelle. Uudistettuna kesäkuussa 2023 avattu polku kulkee vanhoilla … Lue lisää

21.10.2023 | Luonto

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tutustu värikkäisiin ja muhkeisiin kurpitsoihin

Tiedätkö vihanneksen, joka toimii yhtä hyvin keitossa, salaatissa, hillossa, suolaisessa piiraassa ja makeassa kakussa? Sen siemenet ovat syötäviä, ja … Lue lisää

19.10.2023 | Luonto

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Luonnon monimuotoisuutta on vaalittava kaupungeissa

Millaisessa kaupungissa haluamme asua? Miksi tarvitsemme luontoa kaupunkiin? Onko kaupunki luonnossa vai luonto kaupungissa? Nämä ovat vain muutamia kysymyksiä, … Lue lisää

14.10.2023 | Luonto

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Löytöretkellä Baltian luonnossa -kirja on ilmestynyt

Baltian luontoretkikohteita esittelevä kirja ”Löytöretkellä Baltian luonnossa” on nyt julkaistu. 496-sivuisen kirjan on kirjoittanut piikkiöläinen Suomen tietokirjailijoiden jäsen Kaarina … Lue lisää

19.9.2023 | Luonto

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Kansainvälinen luontoelokuvafestivaali esittää yli 50 luontoelokuvaa ympäri Viroa

Matsalun luontoelokuvafestivaali MAFF (20.9.–1.10.) on kansainvälinen elokuvatapahtuma, joka on levinnyt Lihulan pitäjästä nyt myös muille Viron paikkakunnille, esimerkiksi Pärnuun, … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tomaattifestivaali alkaa huomenna Tallinnassa

Tänä viikonloppuna järjestetään viidennettä kertaa vuotuinen tomaattifestivaali kasvitieteellisessä puutarhassa. Paikan päällä voi osallistua opastetuille kierroksille ja ostaa mukaan tomaatteja … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää