 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
10 vuotta uutta itsenäisyyttä
|
Se oli kahdeskymmenes elokuuta. Toompean parlamenttirakennuksen kokoushuoneissa käytiin kuumeisia neuvotteluita, salissa kansanedustajat “tappoivat aikaa” käsittelemällä seuraavan vuoden budjetin yksityiskohtia.
| Kansan yhtenäisyyttä ei mikään voi voittaa. |
|
|
|
 apaaehtoiset seisoivat vartiossa Viron television päärakennuksen ja radiotalon edessä. Suuressa asetehtaassa Lasnamäen laidalla odottivat puna- armeijan erikoisjoukot käskyjä. Kaikkialla, koko maassa olivat televisiot auki ja radiot päällä, radio lähetti tauotonta puheohjelmaa jotta lähetyksen katkeaminen olisi heti tiedossa. Huhuja ja uutisia oli liikkeellä, enemmän huhuja kuin uutisia, Moskovassa tilanne eli koko ajan, oli elokuu 1991 ja Neuvostoliiton vallankaappauksen päivät.
Lopulta Toompean neuvottelijat pääsivät yhteisymmärrykseen ja Viron silloinen Korkein Neuvosto päätti muutamaa minuuttia ennen puolta yötä todeta Viron vapautuneen ja pyysi ulkovaltoja palauttamaan diplomaattisuhteet Viroon. Se mikä oli alkanut vuonna 1987 oli päättynyt.
Fosforiitista se alkoi
Vuonna 1987 tuli julkisuuteen tietoja siitä että koillis- Virosta aletaan pian kaivamaan lannoiteaineeksi sopivaa fosforiittia. Neuvostoliiton tapojen mukaan kaivoksista piti tulla suuret ja mahtavat. Virolaisia suunnitelmat kauhistuttivat, maakunnan mittakaavassa olisi pohjavesi saastunut tai kadonnut ja kaivoksiin olisi tuotu kymmeniä tuhansia uusia työntekijöitä muualta Neuvostoliitosta.
Viroa oli venäläistetty johdonmukaisesti jo 70- luvulta lähtien. 80- luvun lopulla oltiin siinä tilanteessa, ettei Virossa enää pystynyt toimimaan pelkästään viron kielellä. Liian moni kauppojen myyjä, lääkäri, virkamies tai vaikkapa taksikuski oli ummikkovenäläisiä jotka eivät osanneet eivätkä halunneet puhua viroa. Virolaisten oli omassa maassaan nöyrryttävä ja hoidettava päivittäisiä asioitaan maahanmuuttajien kielellä. Jos maahan tuotaisiin vielä lisää venäläisiä jäisivät virolaiset vähemmistöksi ja maan ykköskieleksi tulisi venäjä.
Tulevaisuuden pelko oli suurempi kuin herrojen pelko, kansa nousi vastarintaan. Vaikka yleisesti ymmärrettiin että jos nyt hävitään ja siirtotyöläisiä tuodaan koillisViron kaivoksille on se virolaisten ja virolaisuuden loppu, niin tätä ei sanottu ääneen. Puhuttiin puhtaasi ympäristökysymyksistä, ei politiikasta. Vastarinta oli laajaa ja suotta eivät virolaiset puhu fosfori- sodasta. Vastarinta oli jopa niin laajaa, että kaivosten perustaminen lykättiin epämääräiseen tulevaisuuteen.
Fosfori- sota oli se tekijä, joka herätti virolaiset stagnaatioajan passiivisuudesta ja havahtumisesta todellisuuteen seurasi sitten kaikki muu. Suurena apuna oli Gorbatshovin glasnost eli avoimuuspolitiikka. Neuvostoliiton sisäisiä paineita pyrittiin vähentämään antamalla niiden purkautua osittaisen sananvapauden kautta. Mutta paineita oli kerääntynyt vuosien varrella liikaa, ihmiset alkoivat kaikkialla sanoa ja sanottuaan ajatella. Totalitarismille taas ei ole mikään niin vaarallista kuin itsenäisesti ajatteleva alamainen. Koko kommunistinen Neuvostoliitto alkoi natista sisäisen paineen voimasta.
Taiteilijat liikkeelle
Virossa paineet purkaantuivat julki huhtikuun alussa 1988. Silloin taiteilijaliitot pitivät suurkokouksen Toompean nykyisessä parlamentin istuntosalissa. Taiteilijat puhuivat yhteiskunnan ongelmista ja puhuivat rohkeasti.
Huhtikuussa 1988 astui näyttämölle kaksi kansaliikettä. Toinen oli vaivihkaa perustetut Muinsuskaitse Seltsit eli muinaisuuden suojelijoiden yhdistykset. Virallisesti ne hoitivat kansallista kulttuuriperintöä, tekivät talkoilla risusavottoja keskiaikaisissa raunioissa ja muuta vastaavaa yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä. Todellisuudessa se muinaisuus jota suojeltiin oli itsenäinen Viron tasavalta.
Huhtikuussa kansallisille muinaisuuden suojelijoiden päiville Tartossa osallistui yli 10.000 osanottajaa ja juhlakulkueen edessä kannettiin kolmea lippukangasta. Yksi oli sininen, toinen musta ja kolmas valkoinen. Ne olivat kielletyn Viron lipun värit.
Toinen kansanliike oli Rahvarinne eli kansanrintama. Sen perusti Edgar Savisaar suorassa televisio- ohjelmassa. Näin estettiin viranomaisten mahdolliset vastatoimet. Kansanrintama kasvoi joukkoliikkeeksi ja sen riveistä syntyivät myöhemmin monet poliittiset puolueet.
Laulava vallankumous
Vaikka kansa oli havahtunut, ihmiset olivat vielä ajatuksineen yksin, lähimmäisiin kun oli opittu suhtautumaan kommunismin ajalla epäluuloisesti. Kansan yhdisti kansaksi kesän 1988 Laulava vallankumous.
Virolaiset rockmuusikot olivat alkaneet tehdä kansallismielisiä lauluja. Sävellettiin rockia vanhojen runoilijoiden isänmaalisiin runoihin ja tehtiin aivan uusia isänmaalisia lauluja. Uusiksi kansanlauluiksi tulivat Alo Mattiisenin “Viisi isänmaallista laulua”.
Tallinnan perinteiset vanhan kaupungin päivät järjestetään aina kesäkuun alussa. Kesäkuu 1988 oli lumoavan kaunis ja aika ympärillä poliittisesti sekava. Rockmuusikot ja tallinnalaiset kokoontuivat vanhan kaupungin päivien merkeissä improvisoiduille konserteille Laululavalle, Viron kansalliselle symbolille. Sadattuhannet kuulijat tulivat paikalle, kielletyt Viron liput liehuivat ja kansa ja muusikot olivat laulaessaan yhtä. Nyt koettiin yhteishengen syntyminen ja sitä jatkui koko kuuman kesän. Joka puolella Viroa järjestettiin konsertteja, joka puolella laulettiin muusikoiden mukana ja joka puolella tunnettiin oltavan yhtä kansaa. Ja lopuksi syyskuussa Laululavalle tuli joka kolmas virolainen eli noin 300.000 henkeä laulamaan Kansanrintaman suurtapahtumassa Vironmaan laulu 88. Nyt tiedettiin mitä haluttiin, haluttiin vaputta. Mutta kuinka se voitaisiin saavuttaa, siitä perivirolaiseen tapaan oltiin vahvasti erimieltä. Muinaisuuden suojelijat tahtoivat palauttaa vanhan Viron tasavallan, yksinkertaiset vapautua Neuvostoliiton miehityksestä. Kansanrintama taas näki järkevämmäksi julistaa Eestin- Neuvostotasavalta itsenäiseksi. Poliittiset kiistat olivat katkeria vaikka molemmilla liikkeillä oli hyvin paljon samoja jäseniä.
Muinaisuuden suojelijat olivat radikaaleja ja saivat radikaalin idean. He perustivat 1989- 90 vallattoman parlamentin, Viron Kongressin jonka vaaleissa saivat äänestää vain Viron kansalaiset. Hanke oli menestys, ihmiset rekisteröityivät kansalaisiksi ja moraalisesti vahva oma parlamentti valittiin. Samaan aikaan Kansanrintama panosti Korkeimman Neuvoston eli Neuvosto- Eestin parlamentin vaaleihin 1990. Nyt oli ensi kertaa oikeus asettaa useampia kuin yksi ehdokas ja tuloksena oli kansanrintaman suuri vaalivoitto. Muinaisuuden suojelijat tekivät poliittisen virheen boikotoidessaan Korkeimman Neuvoston vaaleja, vaikka siihen oli moraalisesti hyvät syyt. Saivathan näissä vaaleissa äänestää kaikki, jopa Virossa olevat Punaarmeijan asevelvolliset.
Kansanrintaman johtajasta Edgar Savisaaresta tuli Neuvosto- Eestin ensimmäinen pääministeri jolla oli äänestäjien tuki.
Samaan aikaan jatkui kielletyn menneisyyden palauttaminen, puhuttiin vaietuista asioista kuten kyydityksistä ja juhlittiin kiellettyjä juhlapäiviä kuten joulua.
Poliittisesti tilanne oli paljon sekavampi, koko Neuvostoliitto natisi liitoksistaan ja kaikki yrittivät saada itselleen mahdollisimman paljon valtaa ja vapautta. Pitää muistaa ettei kukaan tiennyt etukäteen että Neuvostoliitto romahtaisi epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen elokuussa 1991. Neuvostoliiton uskottiin hajoavan, mutta vasta joskus 90- luvun toisella puolella. Piti siis toimia pitkäjännitteisesti ja rauhallisesti. Viron Kongressi yritti luoda rinnakkaista kansalaisyhteiskuntaa joka vähitellen olisi syönyt ontoksi virallisen Neuvosto- Eestin. Kansanrintama puolestaan yritti “salamitaktiikkaa”, siivu siivulta hivuttaa Neuvosto- Eestiä kohti sitä rajaa jonka toisella puolella olisi Viron tasavalta. Kahden kansallisen linjan kiista oli vielä ratkaisematta kun tuli hetki toimia, Moskovassa tapahtui vallankaappaus. Kriisin hetkellä Korkeimman Neuvoston puhemiehistön puhemies eli “presidentti” Arnold Rüütel oli historian vaatimusten tasalla. Hän näki ettei itsenäisyys saa alkaa poliittisella riidalla vaan itsenäiseksi pitää tulla yksimielisesti. Hän ilmoitti kiisteleville osapuolille ettei allekirjoita yhtään julistusta joka ei ole niin Kansanrintaman kuin Viron Kongressin hyväksymä. Ja sitten neuvoteltiin, koko elokuinen yö ja seuraava päivä aivan iltayöhön asti.
Viron Kongressin moraalinen kanta voitti, vaikka Kansanrintaman uusi itsenäisyysjulistus tuntui helpommalta toteuttaa. Viro oli siis vain vapautunut Neuvostoliiton miehityksestä eikä mikään uusi valtio.
Jälkikäteen on selvä että ratkaisu oli oikea ei vain moraalisesti vaan myös käytännössä. Miehityksestä vapautuminen teki monet asiat helpommaksi, Viron ei tarvinnut vastata Neuvostoliiton ulkomaanvelasta, sosialisoitu omaisuus voitiin palauttaa oikeille omistajilleen, liittyminen kansainvälisiin järjestöihin oli helpompaa kun vain palattiin omalle vanhalle paikalle, edellisen itsenäisyyden ajan perinteille oli helpompi rakentaa uutta valtiota jne...
Uudelleen itsenäistymisen sankareita eivät ole vain muutaman kansaliikkeet tai ajan johtavat poliitikot. Sankareita on koko Viron kansa joka osasi pitää yhtä ja malttoi toimia rauhallisesti hetkeksikään kadottamatta näkyvistä todellista tavoitetta. Ilman kansa tukea ja kärsivällisyyttä eivät taitavimmatkaan poliitikot olisi siinä onnistuneet mikä tapahtui kahdeskymmenes elokuuta 1991.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Viron Historiallinen Museo]
|
|
