 |
|
|
|
K o l u m n i:
Ruoho on aina vihreämpää...
|
 iehelläni on puoli vuotta vakava riippuvuus, nimittäin ruohonleikkaaminen. Keväästä alkaen hän tuskin malttaa odottaa, että jotain poistettavaa ilmaantuisi, koko kesän jyrää ja syksystä saakka kaihoilee seuraavaa sesonkia.
Vuokratonttimme on pieni, n. 600 neliötä. Kaiken sillä kasvavan nurmen olemme itse kylväneet ja lannoittaneet, sillä muuttaessamme piha oli tyypilliseen virolaiseen tapaan täysin hyötykäytössä. Vain yksi kukkapenkki, kasvihuoneita, ylenmäärin marjapuskia ja hedelmäpuita. Tyhjät tilat olivat mustalla mullikolla, jossa oli kasvatettu perunat, porkkanat, kaalit ja muut tuoretavarat talven varalle. Syytä olikin, sillä neuvostoaikoina kaupoissa oli puutetta melkein kaikesta. Samalta näyttivät naapuriemmekin tontit silloin.
Vuosien mittaan on puutarhan käyttötarkoitus selvästi muuttunut lähiympäristössämme. Kukkaistutuksia luodaan ja koristekasveja kasvatetaan yhä enemmän ja enemmän, syötävien kustannuksella. Pihat eivät myöskään ole enää vain työntekoa varten, vaan niistä nautitaan. Työteliäs eläkeläinenkin kehtaa juoda kahvikupposensa jo ulkosalla. Trendikästä on kutsua naapureita ja ystäviä käristämään makkaraa tai saslikkia pihapiiriin.
Entisten kukkienkasvatuksen mallisovhoosien tilalle on syntynyt pelkästään Tallinnaan joukko puutarha- alan myymälöitä ja tarhoja, joista löytää kaiken mahdollisen, jopa puutarhatonttuja (jollei sellaista ole omasta takaa).
Puutarhakalusteet ja grillit vaativat alleen ja ympärilleen kuitenkin nurmikkoa edes jonkinmoisen läntin. Se taas tarvitsee leikkurin, jottei kasvu vallan villiintyisi. Ja naapureiden välille syntyy luontainen kisa siitä, kenen heinä on parhaiten hoidettu ja ajoissa leikattu. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen herännyt ulkoa kuuluvaan raksutukseen. Jompi kumpi naapureista siellä on jo lykkäämässä laitettaan, joko pihallaan tai talon edessä. Tallinnassa on nimittäin omakotiasukkaiden velvollisuus huolehtia kesät talvet talon edustan siisteydestä. Ja kun leikkurin ratinaan on herätty, niin miehelle tulee kiire mennä tutkimaan, ettei meillä sentään ole missään hoitamattoman näköistä ruohoplänttiä. Auta armias, ettei tulisi toista tällaistä kesää, jolloin ilmasto ainakin heinäkuussa muistutti tropiikkia kosteine helteineen. Ruoho mokoma kasvoi ja kasvoi, mutta mitenkäs menet, kun maa on märkää. Mieheni verenpaine nousi silmissä.
Niin se on kuten tyttäreni totesi: miehillä on mielessään vain se yksi asia. Hänen poikaystävänsä velvollisuus on kotonaan hoitaa ruohonleikkuu.
LAURA ROTKO
|
|
