 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Ensimm�isen itsen�isyyden loppu
|
Kes�isen� perjantaina 14.6.1940 nousi Tallinnan lentokent�lt� ilmaan Aero Oy: n Junkers 52 -tyyppinen matkustajakone Kaleva. Konetta l�hti seuraamaan muutama Neuvostoliiton pommikone jotka ampuivat matkustajakoneen alas Tallinnan ollessa viel� n�k�et�isyydell�.
| Mielenosoitus 21.06.1940 Tallinnan Pikk- kadulla. |
| Tallinna. Ty�t�tekev�n kansan mielenosoitus Toompean linnan edess� 21.06.1940. |
|
|
|
 aleva putosi mereen virolaisen Kerin majakkasaaren l�helle jossa on nyky��n Kalevan muistomerkki. Pudonneen koneen viereen ilmaantui Neuvostoliiton sukellusvene joka ker�si hylyst� diplomaattipostia.
Diplomaattiposti ei silti ollut matkustajakoneen alasampumisen ainoa syy, sill� 14.6.1940 Neuvostoliitto oli julistanut Virolle salaisen saarron, kaikki liikenne Viroon tai Virosta oli estett�v� hinnalla mill� hyv�ns�.
Viron kohtalonhetki oli ly�nyt. Virossa oli syksyisen tukikohtasopimuksen ansiosta 25 000 Puna- armeijan sotilasta. Neuvostoliiton tiedustelukoneet tarkkailivat Viron aluetta ja valvoivat ettei Virossa vahingossakaan panna omaa armeijaa liikekannalle.
Isku tulikin 16.6.1940. Tass julkaisi uutisen ett� Viro, Latvia ja Liettua ovat solmineet sotilaallisen liiton Neuvostoliittoa vastaan. Viron hallitus kumosi per�tt�m�n tiedon mutta se ei riitt�nyt. Iltap�iv�ll� Moskova ilmoitti ett� ellei puoleen y�h�n menness� ole Virossa neuvostoyst�v�llist� uutta hallitusta niin edess� ovat voimatoimet. Vaadittiin my�s lis�joukkojen lupaamista Viroon varmistamaan Viron yst�v�llisyysmielisyys.
Piiritetyll� Virolla ei ollut paljoa valinnan varaa ja niinp� ilmoitettiin hallituksen erosta. Seuraavana p�iv�n� Viroon tuli lis�� 80.000 Puna- armeijan sotilasta. Viro miehitettiin kokonaan, armeijan kasarmit luovutettiin Punaarmeijalle ja Suojeluskunta riisuttiin aseista. Viroon tuli sitten uusi k�skij�, Andrei Zdanov, sama mies joka sodan j�lkeen oli Suomessa valvontakomission puheenjohtajana. 21.6. Virossa j�rjestettiin �ty�l�isten� mielenosoituksia joissa vaadittiin uutta hallitusta. Olihan Virossa 1940 yhteiskunnallista ep�arvoisuutta ja olihan vasemmistolaisia ja kommunisteja, aivan kuten Suomessakin. Mutta ilmeist� on ett� ei miss��n tapauksessa niin paljon ja niin radikaaleja kuin virallisesti annettiin ymm�rt��. Mielenosoituksiin ajettiin kokoon teollisuuslaitosten kaikki ty�ntekij�t ja parempi oli huutaa mukana kuin katua.
Presidentti Konstantin P�ts nimitti Zhdanovin vaatimuksesta uudeksi p��ministeriksi kirjailija- l��k�rin Johannes Vares- Barbaruksen ja h�nen hallituksensa koostui �kansanrintaman� ihmisist�, yleisvasemmistolaisista ja monet ministerit olivat kulttuurihenkil�it�.
Viikossa oli Viro luhistunut, itsen�inen valtio oli muuttunut t�ysin miehitetyksi valtioksi, mutta viel� Viron lakeja muodollisesti noudattaen. Laittomuuden tielle astuttiin kun uusi hallitus rupesi j�rjest�m��n vaaleja. Virossa ruvettiin oikomaan ja vaalit p��tettiin j�rjest�� pikavauhtia, asetusten voimalla. Silloisen Viron kaksikamarisesta eduskunnasta p��tettiin valita vain ensimm�inen kamari Riigivolikogu eli valtionvaltuusto.
Aluksi ehdokasasettelu oli vapaata mutta se toi mukanaan ongelmia. Kaikkiin yhden ehdokkaan vaalipiireihin ilmestyi kommunisteille vastaehdokas. Aluksi heid�t yritettiin torjua vaatimalla jokaiselta ehdokkaalta vaaliohjelma ja sosiaalinen ryhm� johon he tukeutuvat. T�m�n vaatimuksen virolaiset pystyiv�t t�ytt�m��n mahdottomalta tuntuvassa kahdessa p�iv�ss�. Kun n�ist� vaatimuksista ei ollut apua niin uusi keskusvaalilautakunta tart tui asiaan ja hylk�si ei- toivotut ehdokkaat.
�Ty�t�tekev�n kansan liitto� saikin sitten murskavoiton 92,9% ��nist� 14. 15.7.1940 pidetyiss� �vaaleissa�. Tarina kertoo ett� Tass olisi Moskovassa julkaissut vaalituloksen jo tuntia ennen ��ntenlaskun p��ttymist� kun ei muistettu ett� Viro oli viel� eri aikavy�hykkeess� ja aika tuntia j�ljess� Moskovan ajasta.
Uudella parlamentilla oli edess��n vain yksi teht�v�, p��t�s siit� ett� Viro anoo j�senyytt� neuvostokansojen suuressa perheess�. T�m� toivehan t�ytettiin ja niin Virosta tuli 6.8.1940 Eestin neuvostotasavalta.
Poliittisen muutoksen taustalla tapahtui koko ajan voimakkaita yhteiskunnallisia muutoksia. Jo 27.6., uuden hallituksen oltua vallassa vain viikon, hajotettiin Suojeluskunnat, poliittiset puolueet, sivistysalan liitot, partioj�rjest�t jne... Pian seurasivat mm. Tiedeakatemia ja loput vapaan kansalaistoiminnan j�rjest�t. Virkakunta puhdistettiin mm kaikki maaherrat ja kunnanjohtajat joutuivat eroamaan, keskushallinnosta puhumattakaan. Viron Vapaussodan ylip��llikk�, puolustusvoimien komentaja kenraali Johannes Laidoner vangittiin ja vietiin Neuvostoliittoon perheineen 18.7. ja presidentti Konstantin P�ts perheineen 30.7. Molemmat kuolivat vankeudessa.
Alkoi �Punaisen terrorin vuosi� jonka aikana vangittiin tai teloitettiin k�yt�nn�ss� koko Viron �lymyst� ja johtavat virkamiehet. Entiset ministerit, kansanedustajat, hallintovirkamiehet, poliisit, upseerit, partiojohtajat, arvostetuimmat opettajat, papit, historiantutkijat jne, kaikki otettiin kiinni ja joko teloitettiin tai l�hetettiin hitaaseen kuolemaan Neuvostoliiton vankileireille. Viron kansan korkeasta sivistystasosta kertoo se ett� yksi leikkaus ei tuhonnut virolaista kulttuuria, l�ytyi viel� lahjakkaita ihmisi� astumaan edesmenneiden paikoille ja jatkamaan heid�n ty�t��n. Mutta sen verran kova oli punaisen terrorin ote ett� sen alla k�rsineet Baltian maat taisivat olla ainoita maita joissa natsi- Saksan etenev� armeija otettiin kukituksin vastaan kes�kuussa 1941.
Mutta miksi Viro alistui?, sit� kysyt��n Virossa viel� t�n��n. Syksyn 1939 tapahtumat jotka johtivat tukikohtasopimuksen solmimiseen ja sittemmin Viron miehitt�miseen ovat edelleen kansallinen trauma.
Yksi syy oli varmasti Puolan nopea h�vi� natsi- Saksalle salamasodassa syyskuussa 1939. Puolaa oli Virossa pidetty keskisuurena sotilasmahtina ja jos sellainen valloitetaan muutamassa viikossa, niin mitk� sitten ovat Viron mahdollisuudet? Puolan h�vi� l�i virolaiset p��tt�j�t pois tasapainosta ja juuri Puolan h�vi�n j�lkimainingeissa Neuvostoliitto esitti Virolle vaatimuksen tukikohdista.
Toinen syy oli ilmeisesti siin� ett� presidentti Konstantin P�ts yliarvioi itsens�. H�n oli poliittinen peluri jumalan armosta, tarkka ja taitava. P�tsill� oli my�s hyv�t suhteet Neuvostoliittoon sill� 20- luvulla h�n oli ollut Neuvostoliiton salaisella palkalla ollut poliittinen lobbaaja. P�ts kuvitteli tuntevansa ven�l�iset ja uskoi keplottelevansa maansa kuiville jos vain neuvottelup�yt��n p��see juonimaan.
P�tsiss� ja Kekkosessa on sen verran yhteist� ett� kumpikin pelasi kovaa Moskovan kanssa ja v�lill� Moskovan avulla. Kekkonen onnistui pit�m��n Suomen puolueettomana ja osana l�ntt�, P�ts ep�onnistui.
Kolmas syy oli ehk� siin� ett� Virossa ei ollut toimivaa demokratiaa. Presidentti P�ts ja puolustusvoimien komentaja Laidoner olivat tehneet vuonna 1934 vallankaappauksen ja lopettaneet poliittisen toiminnan. P�ts toki oli johtamassa maataan takaisin kohti demokratiaa ja uudet perustuslait per�per��n lis�siv�t poliittisia oikeuksia. Silti vuonna 1939 Viro ei ollut demokraattinen valtio, kyll�kin oikeusvaltio, eik� sen yhteiskunta ollut niin vahva ett� se olisi kest�nyt painostusta.
Nelj�nneksi Viron p��tt�j�t syksyll� 1939 ja kes�kuussa 1940 uskoivat ett� vastarinta olisi kansallinen itsemurha, sota tuhoaisi Viron ja Viron kansan. Tuskin kuitenkaan sodassa olisi k�ynyt �rauhaa� hullummin sill� vuosien 1938 ja 1944 v�est�laskennoissa on noin 250.000 ihmisen ero. Suurin piirtein joka nelj�s virolainen kuoli toisessa maailmansodassa, kyyditettiin Siperiaan, joutui punaisen terrorin uhriksi tai pakeni maasta.
Historia ja etenkin sen tulkinnat ovat joskus erinomaisen mielenkiintoisia. Ven�j�n virallinen kanta on ett� Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon vuonna 1940. Toisaalta Viron presidentin virkak��ty vietiin Neuvostoliittoon samalla kun presidentti P�ts. Sit� virkak��ty� taas ei saada takaisin koska se on sotasaalista, ja sotasaaliin Ven�j� katsoo kuuluvan Neuvostoliiton sotakorvauksiin. Sotasaalista ja vapaaehtoista liittymist�?, historia vaatii viel� uudelleen kirjoittamista.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: arkisto]
|
|
