 |
|
|
|
Mihin katosi Virosta 120 000 kommunistia?
|
Syksyllä tulee täyteen 10 vuotta Viron uutta itsenäisyyttä. Nyt Viro on parlamentaarinen, demokraattinen tasavalta.
| Tästä se alkoi - 50 vuotta köyhyyttä ja kurjuutta. Neuvosto- Viron ensimmäinen hallitus koottiin “kansallisista” voimista runoilija VaresBarbaruksen ympärille. Haaveilijat saivat piankin väistyä kovaotteisten kommunistien tieltä. |
| Viron laulavan vallankumouksen aikoihin olivat VKP: n kansallismieliset jäsenet ahkerasti mukana. Etualalla kantaa banderollia kolhoosinjohtaja Lembit Arro. |
|
|
|
 itä ennen hallitsi kaikkivoimaisena Neuvostoliiton kommunistinen puolue, jonka osa oli Viron kommunistinen puolue. Siinä oli parhaimmillaan 120 000 jäsentä, melkein 10% kansasta. Missä he ovat nyt?
Monissa Itä- Euroopan maissa kommunistit ovat järjestäytyneet uusiksi puolueiksi, yleensä hieman lievennetyllä ohjelmalla ja nimillä, joissa esiintyy sellaisia sanoja kuin “demokratia”, “sosialismi” ja “kansa”. Maailman lehdistö referoi niiden vaalimenestyksiä kertomalla, että valtaan nousivat “entiset kommunistit”.
Virossakin on puolue, johon on jäseniksi kertynyt joukko entisiä kommunisteja ja jonkin verran uusiakin kasvoja. Sillä on ennättänyt olla jo kaksikin nimeä, nykyinen on “Viron sosialidemokraattinen työpuolue”. Puoluetta johtaa kansanedustaja Tiit Toomsalu, NLKP: n jäsen vuodesta 1989. Puolueen kannatus on vain prosentin luokkaa. Sen onnistui ylittää 5%: n äänikynnys vaaliliitossa venäläispuolueiden kanssa viime parlamenttivaaleissa ja siten sillä on kaksi paikkaa Viron parlamentissa riigikogussa.
Toomsalun puolueessa on vain kourallinen jäseniä. Missä siis ovat loput kommunistit?
Joka puolueesta löytyy “entisiä”
Kommunistit eivät ole tietenkään mihinkään kadonneet, he ovat vain kääntäneet takkia ja jakautuneet pitkin nykyistä Viron puoluekenttää kuin haulikolla ammuttuna. Muutama esimerkki:
Kaikkein “kommunistivastaisin” puolue on Isänmaa, jota johtaa pääministeri Mart Laar. Siitä huolimatta on puolueen parlamenttiryhmän puheenjohtaja entinen kommunisti Tiit Sinissaar.
Reformipuolue edustaa ääriliberaalista markkinataloutta. Sen puheenjohtaja on valtiovarainministeri Siim Kallas. Hän liittyi Neuvostoliiton kompuolueeseen jo 1972 ja vaikutti neuvostoaikana mm. Viron ammattiliittojen keskusjärjestön puheenjohtajana, VKP: n päälehden “Rahva Häälen” varapäätoimittajana ja NL: n korkeimman neuvoston jäsenenä.
Myös kolmannen hallituspuolueen “Maltillisten” (sosialidemokraatit) riveistä löytyy runsaasti punanurkkalaisia. Johtavan oppositiopuolueen Keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar astui NLKP: n riveihin 1982 ja kohosi neuvostoaikana talousministeriksi ennen kuin alkoi johtaa Viron itsenäistymiseen suuresti vaikuttanutta Kansanrintamaa (Rahvarinne).
Viron kansanliiton puheenjohtaja Arnold Rüütel on puoluemies vuodesta 1964 ja Neuvosto- Viron viimeinen presidentti.
Itse asiassa parlamentin reilu enemmistö on entisiä kommunisteja. Jos he haluaisivat lyödä hynttyyt yhteen he olisivatkin vallassa. Maan hallituksestakaan ei tarvitsisi vaihtaa kuin osa ministereistä, jotta kaikki olisivat puoluemiehiä. Tällainen mahdollisuus on Virossa tietenkin silkkaa utopiaa.
Kommunistiseen puolueeseen liittyminen oli aikoinaan ainoa mahdollisuus edetä uralla tai päästä ulkomaanmatkoille. Voidaan sanoa, että lähes koko poliittinen, taloudellinen ja kulttuurieliitti kuului puolueeseen. Kun pieni maa itsenäistyi sillä ei ollut mistään otettavissa toista eliittiä, joka olisi menneisyydeltään “puhdas”.
Viron itsenäistymisessä oli sitä paitsi VKP: n kansallisella siivellä niin suuret ansiot, että kansa on antanut paljon anteeksi. Virolaisten poliittinen sietokyky ja toleranssi on ihmeellinen. Vaikka kommunistit ja venäläiset loivatkin 50- vuotisen ja paljon kärsimyksiä tuottaneen systeemin on lähes jokaisella virolaisella tuttavapiirissään mukava entinen kommunisti tai sympaattinen venäläinen.
Ex- kommunisti presidentiksi?
Ensi syksynä valitaan Virolle uusi presidentti. Virallisesti ehdokkaita ei ole vielä asetettu, mutta epävirallisesti kamppailu jo käy. Mielipidemittausten ylivoimainen suosikki on parlamentin puhemies Toomas Savi, joka liittyi NLKP: n riveihin vuonna 1981. Myös kaksi varapuhemiestä on pyrkimässä presidenttikanditaateiksi. Keskustapuolueen Siiri Oviir on entinen, mutta Isänmaan Tunne Kelamilla on käynyt tuuri.
Kelam haki Tartossa 70- luvulla NLKP: n jäsenyyttä, mutta hänet torjuttiin. Kelamia pidettiin liian kansallismielisenä eikä hän puolueen mielestä täyttänyt kunnon kommunistin mittoja.
Kelam ei antanut periksi. Hän valitti päätöksestä Moskovaan puolueen korkeimpaan kontrollikomissioon. Myös sieltä tuli hylkäävä päätös ja niinpä Kelam voikin nyt patsastella puhtaana poikana, jolla ei neuvostoaikana ollut mitään tekemistä kommunistien kanssa.
Jos Toomas Savi valittaisiin presidentiksi Virossa ja neuvostoaikainen puoluepomo Algirdas Brazauskas Liettuassa, voitaisiin muodollisesti sanoa, että kahdella Baltian maalla on exkommunistit presidentteinä. Tällainen rinnastus olisi kuitenkin ilmeinen kohtuuttomuus Savin suhteen. Hän tarvitsi jäsenkirjaa päästääkseen urheilulääkärinä matkustelemaan pitkin ulkomaita.
Meri jyrähti
Virossa on siis melkein kaikki annettu anteeksi vanhoille kommunisteille, muttei ihan sentään. Viron itsenäisyyspäivän lähestyessä tämän vuoden helmikuussa päätti Viron hallitus antaa pitkäaikaiselle olympiakomitean puheenjohtajalle Arnold Greenille 200 000 kruunun palkinnon elämäntyöstä urheilun parissa.
Tämä oli liikaa presidentti Lennart Merille, joka pani kansliansa muistuttamaan pääministeriä Greenin muista ansioista: puna- armeijan politrukki vuosina 1941- 1947, sittemmin kommu nistien päälehden Rahva Häälen päätoimittaja ja lopuksi Neuvosto- Viron viimeinen ulkoministeri. Mart Laarin hallitus veti hätäpäissään palkinnon takaisin ja päätti, ettei sitä tänä vuonna jaeta lainkaan.
80- luvun VKP oli jyrkästi jakautunut kahtia. Vähemmistönä olivat maahan muuttaneet venäläiset teollisuuspomot ja heidän alaisensa. He olivat jyrkästi Moskovan kannalla ja heitä kutsuttiin “Yöpuolueeksi”. Yksi “Yöpuolueen” johtomiehiä oli Jevgeni Kogan, joka valittiin viime kunnallisvaaleissa Tallinnan kaupunginvaltuustoon. Entiset VKP: n jäsenet ivailevat tänään, että kansalliset kommunistit eivät ikinä suostuneet kompromisseihin Koganin ja “Yöpuolueen” kanssa. Siihen on nyt joutunut alistumaan Isänmaapuolue ja isänmaalainen Tallinnan kaupunginjohtaja Jüri Mõis, jonka koalitio pysyy kasassa vain Koganin ja kumppaneiden hinnakkaalla tuella.
Yhdessä suhteessa Viron nykyiset puolueet ovatkin kaikki kommunismin lapsia tai lastenlapsia. Kunnon komukanhan tuntee siitä, ettei häntä politiikassa kiinnostaa tippakaan kuin yksi asia: vallan saavuttaminen ja sen säilyttäminen mihin hintaan hyvänsä.
[Teksti: Jorma Rotko]
[Kuvat: Jaak Kadarik ja historiallisen museon arkisto]
|
|
