 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Seljäntakana itsenäiseksi
|
Helmikuun 24. päivän aamuna aurinko on juuri nousemassa taivaanrannan yläpuolella. Sotilassoittokunta soittaa kansallislaulua ja sini- mustvalge nousee arvokkaasti Pitkän Hermannin tornin huippuun.
| Pitkän Hermannin torni Toompealla on Viron itsenäisyyden tunnetuin symboli. |
|
|
|
 allinna on vielä talviaamun sinisessä hämärässä mutta tangon huippuun noussut lippu hehkuu jo itsenäisyyspäivän ensimmäisissä auringonsäteissä.
Juhlallisella lipunnostolla alkaa aina Viron itsenäisyyspäivän juhlinta. Muuta virallista ohjelmaa ovat juhlajumalanpalvelus, sotaväen paraati Vapauden aukiolla ja illalla pidettävä presidentin vastaanotto Estonian teatterissa ja Estonian konserttisalissa. Ja presidentin vastaanotto on Virossa aivan yhtä suosittu televisio- ohjelma kuin Suomessakin.
Mutta mitä tapahtui 24.2.1918 kun Viro julistautui itsenäiseksi? Ei paljon mitään, luettiin ääneen itsenäisyysjulistus ja sen kopioita liimattiin seinälehtinä ympäri kaupunkia. Seuraavana päivänä itsenäisyys oli jo ohi, keisarillisen Saksan sotaväki marssi kaupunkiin.
Ensimmäinen maailmansota suisti Tsaari- Venäjän sisäiseen kaaokseen jota tsaarin hallitus ei pystynyt hallitsemaan. Tapahtui vallankumous, ei lokakuussa vaan jo helmikuussa 1917. Tsaari syöstiin valtaistuimeltaan ja Venäjää hallitsi Väliaikainen hallitus kunnes Perustava kansankokous tulisi kokoon ja säätäisi Venäjälle uuden perustuslain seuraavana syksynä. Tämä helmikuun vallankumous oli se todellinen vallankumous, vanha järjestelmä kaadettiin ja valta kumottiin toisiin käsiin. Lokakuussa tehtiin käytännössä vallankaappaus, kun kommunistit kaappasivat vallan Väliaikaiselta hallitukselta.
Helmikuun vallankumouksen jälkeen valtasuhteet myös ylimmän hallitusvallan alapuolella oli järjestettävä uudelleen. Tässä virolaiset näkivät mahdollisuutensa ja alkoivat vaatia itselleen alueellista autonomiaa. Vaatimusta tehosti huhtikuun alussa suurmielenosoitus Pietarissa johon osallistui noin 40.000 Pietarin virolaista. Mielenosoittajista 15.000 oli virolaisia Venäjän armeijan sotilaita jotka marssivat aseineen mielenosoituksessa sini- musta- valkean lipun perässä kuin sotilasparaatissa.
Mielenosoituksesta taisi olla apua sillä Viro sai ainoana itselleen alueellisen autonomian. Siihen asti erillään olleet Etelä- Viron ja Pohjois- Viron kuvernementit yhdistettiin ja valittiin paikallinen “parlamentti” Maapäivät. Se nimitti Maahallituksen jonka johtajaksi nousi Konstantin Päts. Pietari puolestaan nimitti alueelle kuvernementtikomissaarin joksi sai virolainen Jaan Poska.
Itsenäisyysaate eli ja kyti entistä voimakkaampana ja lopulta Maapäivät julistautuivat 28.11.1917 ylimmäksi valtiolliseksi elimeksi Viron alueella. Mutta silloin oli jo myöhäistä. Lokakuun kommunistinen vallankumous ulottui myös sota- ajan sekasortoisista oloista kärsivään Viroon ja kommunistit hajottivat Maapäivät kesken sen historiallisen istunnon.
Viron ensimmäinen neuvostovalta ei ollut kovin vahva eikä koskaan ehtinyt saada hallintaansa koko maata. Salassa toimivat virolaiset puolueet edelleen ja vastarintaa johti Pelastuskomitea johon kuulivat suurten puolueiden edustajina Konstantin Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik.
Viron hetki koitti kun NeuvostoVenäjän ja keisarillisen Saksan rauhan neuvottelut katkesivat ja saksalaiset lähtivät etenemään Latviasta kohti pohjoista helmikuussa 1918. Puna- armeija perääntyi ja saksalaiset etenivät ja siinä välissä Viron maakunnat olivat “ei kenenkään maata”, kukin vuorollaan. Virolaiset käyttivät tilannetta hyväkseen ja julistautuivat itsenäiseksi. Ensin varmuuden vuoksi Pärnussa 23.2.1918 ja sitten virallisesti Tallinnassa 24.2.1918. Samalla muodostettiin itsenäisen Viron ensimmäinen hallitus, Väliaikainen hallitus.
Saksan joukot tulivat Tallinnaan 25.2.1918 ja itsenäisyys oli hetkeksi ohi. Baltiansaksalaiset suunnittelivat Latviasta ja Virosta Baltian herttuakuntaa joka olisi kuulunut Saksan keisarikuntaan personaaliunionin kautta. Preussin kuningas eli Saksan keisari olisi ollut myös Baltian herttua.
Virolaiset halusivat puolestaan olla itsenäisiä. Jonkinlaisena hätävarasuunnitelmana oli valtioliitto Suomen kanssa. Keväällä ja kesällä 1918 harkittiin Suomessa vielä kuningaskuntaa ja kuninkaana olisi ollut saksalainen ruhtinas. Parempi olisi ollut olla yhdessä heimoveljien kanssa perustuslaillisessa kuningaskunnassa kuin baltiansaksalaisten hallitsemina osa Saksan keisarin valtakuntaa, tuumivat monet virolaiset.
Saksan häviö (11.11.1918) ensimmäisessä maailmansodassa pani pisteen niin kuningaskunnalle kuin herttuakunnalle ja 19.11.1918 luovuttivat saksalaiset lopullisesti vallan Viron väliaikaiselle hallitukselle. Viikkoa myöhemmin alkoi Viron vapaussota jonka sekasorrosta Viro selvisi voittajana 3.1.1920 jolloin alkoi aselepo.
Seurasi Tarton rauhansopimus ja Viron tasavalta pääsi rauhantöihin.
Toisen kerran oltiin itsenäistymässä vuoden 1987 jälkeen. Ja jälleen kerran riideltiin kiivaasti siitä mikä on oikea tapa itsenäistyä. Moskovan vallankaappausyritys 21.8.1991 yllätti kaikki, myös virolaiset. Itsenäistyä haluttiin mutta se nähtiin mahdolliseksi ehkä 1990- luvun loppupuolella. Historiallisen pelisilmän puutteesta virolaisia ei kyllä voi syyttää. Moskovan kaappauksen mukanaan tuomat mahdollisuudet oivallettiin heti ja kun jälleen kerran suurten katse oli suuntautunut muualle käytettiin tilannetta hyväksi ja julistauduttiin itsenäiseksi, niin kuin vähän historian selän takana.
Tai itse asiassa ei julistauduttu itsenäiseksi vaan muistutettiin maailmaa olemassaolosta. Ero on tärkeä, sillä jos Viro olisi itsenäistynyt Neuvostoliitosta sillä olisi mm ollut oma osansa Neuvostoliiton ulkomaanvelasta. Mutta kun Viro ilmoitti olleensa miehitetty maa ja pyysi ainoastaan diplomaattisuhteiden palauttamista niin se oli kansainvälisen lain mukaan sama Viro kuin se oli ollut 1940. Niinpä nyt juhlitaankin Viron 83. itsenäisyyttä kertaa. Juhlitaan juhlallisesti ja hartaasti sillä 50 itsenäisyyspäivää jäi välillä juhlimatta.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Jaak Kadarik]
|
|
