Tuoretta tietoa Virosta
29.7.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen Viljandissa juhlittiin kansanmusiikin tahtiin – katso kuvakooste Viljandin festareilta

Viljandissa juhlittiin kansanmusiikin tahtiin – katso kuvakooste Viljandin festareiltaYksi suosituimmista esiintyjistä oli Zetod-yhtye, jonka konsertti veti lauantai-iltana Kirsimägin täyteen kuulijoita.

Viljandin kansanmusiikkifestivaali eli Viljandi Folk keräsi neljän päivän aikana 25 000 kävijää. Jo 27. kerran järjestettävään tapahtumaan tuli runsaasti kävijöitä myös Viron ulkopuolelta.

Torstaista sunnuntaihin kestäneessä tapahtumassa oli ohjelmassa lähes 70 konserttia, minkä lisäksi oli lukuisia ilmaiskonsertteja ja muuta toimintaa, kuten työpajoja.

Kaiken kaikkiaan festivaalilla esiintyi noin 350 muusikkoa eri puolilta maailmaa. Suomesta Viljandissa esiintyi muun muassa Orivesi All Stars -yhtye, jossa oli mukana sata eri-ikäistä pelimannia.

Viron presidentti Kersti Kaljulaid vieraili festivaalilla perjantaina. Kaljulaid jäi kuuntelemaan Puuluup-yhtyeen konserttia.

Suosituista virolaisartisteista festivaalilla esiintyivät muun muassa Mari Kalkun, Zetod ja Curly Strings. Trad.Attack!-yhtye teki sunnuntaina yllätysesiintymisen kadulla.

Teksti Mikko Virta, kuvat Marie Soosaar

Lue lisää samasta aiheesta
etno folk-musiikki perinnemusiikki perinnemusiikkifestivaali Viljandi Folk viljandi folk 2019 Viljandin perinnemusiikkifestivaali viljandi pärismusmuusikafestivaal

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää