Lähes puoli vuosisataa eläintarhassa – Mati Kaal siirtyy eläkkeelle
Tallinnan eläintarhan johtajana vuodesta 1975 lähtien työskennellyt Mati Kaal täytti kesäkuun alussa 70 ja allekirjoitti anomuksen eläkkeelle lähdöstä. Tulemme kuulemaan hänestä vielä muun muassa eläintarhan ystävien yhdistyksen kautta.
”Eläintarha ei valmistu koskaan”, toteaa Mati Kaal The Baltic Guidelle.
Ensi vuonna valmistuu jääkarhuille uusi Polaarium, jossa niillä on runsaasti tilaa elellä. ”Viime vuonna alueella avattiin erinomainen seikkailupuisto, johon pääsee ostamalla yhteislipun. 87 hehtaarin alueella on koko ajan tekemistä. Kun jääkarhut pääsevät uusiin tiloihin, on vuorossa tiikerien tilojen laajennus.”
”Vuonna 2015 meillä kävi 385 000 vierasta. Heinäkuussa on tavallista, että noin 70 prosenttia heistä on suomalaisia, jotka tulevat katsomaan etenkin norsuja ja sarvikuonoja. Olemme sopivasti Rocca al Maren kauppakeskuksen vieressä, johon tulee ilmaisbussi suoraan satamasta.”
Mati Kaalun mukaan Tallinnan eläintarha tarjoaa elämyksiä vierailijoille noin tuhannen kilometrin säteeltä. Pietarilaiset, suomalaiset ja ruotsalaiset saavat eläintarhassa erilaisen kokemuksen kuin kotimaissaan. Hän uskoo, että jääkarhujen uuden tilan valmistuttua ei ole mahdotonta, että vuodessa eläintarhassa kävisi puoli miljoonaa vierasta.
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
15.4.2025 | Luonto
Tallinna avustaa sammakoita siirtymään keväisille kutupaikoilleen
Tallinnan kaupunki on sulkenut osan Astangu-katua liikenteeltä 2. toukokuuta saakka. Tiellä ei voi ajaa kello 21.00–05.00 välisenä aikana. Ajokiellolla … Lue lisää
25.3.2025 | Luonto
Päivä Lahemaan kansallispuistossa
Lahemaan kansallispuisto tarjoaa elämyksiä kaiken ikäisille luonnossa liikkujille. Kansallispuiston alueella on runsaasti vaellusreittejä ja rantapolkuja sekä näkötorneja, jotka tarjoavat … Lue lisää
8.3.2025 | Luonto
Onko Viro maailman puhtain maa?
Viro on nyt virallisesti maailman puhtain maa, ainakin ympäristöasioita mittaavan Environmental Performance Indexin (EPI) mukaan. Tämä Pohjois-Euroopan maa nousi … Lue lisää
27.2.2025 | Luonto
Astu orkideoiden lumoavaan maailmaan
Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely on koittanut. Ovi orkideoiden valtakuntaa avataan perjantaina 28. helmikuuta ja näyttely on avoinna aina … Lue lisää
24.1.2025 | Luonto
Kansallispuistot – Viron luonnon helmet
Matsalu – Länsi-Viron lintukeidas Matsalunlahden ympärille perustettu kansallispuisto tunnetaan lintuparatiisina Viron rajojen ulkopuolellakin. Kansainvälisesti arvokas lintualue houkuttelee muuttoaikoina, keväällä … Lue lisää
13.12.2024 | Luonto
Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja
Viron eläinsuojeluyhdistys (perustettu vuonna 2000) kutsuu kaikki osallistumaan yhdistyksensä ELS:n Facebook-sivulla järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan, joka kestää 17.12.2014 saakka. Huutokauppa on … Lue lisää
3.12.2024 | Luonto
Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa
Marraskuussa Ülemisten kauppakeskuksessa avattiin näyttely, joka keskittyy rauhoitettuun euraasian saukkoon. Näyttely Vesien susi – Saukko käsittelee yksinomaan Virossa vuoden … Lue lisää
20.11.2024 | Luonto
Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta
Yhä useampi suomalainen suuntaa Viroon luontoretkelle. Moni saattaa pohtia, miten Virossa on jokamiehenoikeuksien laita. Voiko marjoja poimia, metsissä telttailla … Lue lisää