Tuoretta tietoa Virosta

Verokarhu ahkeroi


05. marraskuun 2014

Verokarhu ahkeroi

Verotus lienee puheenaihe, joka varsinkin taloudellisen ahdingon aikana puhuttaa lähes kaikkia kansalaisia. Ei kai kukaan veroja rakasta, mutta Pohjoismaat, Suomi mukaan lukien, ovat aina olleet ylpeitä siitä, että pääsääntöisesti verot maksetaan hyvinvointiyhteiskunnan kulujen kattamiseksi. Itä- ja Etelä-Euroopan kansalaisten veronmaksuhalukkuutta on varmasti oikeutetusti pidetty vähäisenä. Veronkierto ja korruptio ovat näissä maissa olleet massiivista luokkaa. Vähän väliä nähdään valtiopäämiesten aloittavan suurieleisesti ryhtiliikkeen asian korjaamiseksi, mutta mitään merkittäviä tuloksia ei näistä kampanjoista ole seurannut.

Aikoinaan Virossakin oli tyypillistä maksaa palkka kirjekuoressa, jolloin maksaja säästyi kaikilta valtiollisilta sivukuluilta. Asiaan tuli merkittävä korjaus tavallaan yllättävältä taholta. Ihmiset eivät saaneet pankeilta lainaa asuntoihin, autoihin ja muihin hankintoihin, jos lainanhakijalla ei ollut näyttöä virallisista palkkatuloista. Vaikka kuinka olisi pankkitilille joka kuukausi tallettanut rahaa, niin pankista ei lainaa herunut ilman palkkatodistusta.

Toinen merkittävä ongelma palkansaajan kannalta on, että pimeästi maksettu palkka poistaa mahdollisuuden julkiseen terveydenhuoltoon. Paikallisen kelan jäseneksi pääsee työkykyisenä vain palkan kautta. Eikä käteisellä maksettu tulo kerrytä eläketulojakaan, mutta tämä asia ei erityisesti virolaisia huoleta. Suuri osa uskoo, ettei sitä eläkettä kuitenkaan saa, ainakaan niin paljoa, että sillä voisi kunnollisesti elää.

Virossakin verotus ja verojen maksamatta jättäminen on median lemmikkiaiheita. Asiasta puhutaan paljon ja verottaja on aktiivisesti kehittänyt omia järjestelmiään veronkierron vähentämiseksi.Yhtiöiden veronmaksutiedot ovat täysin julkisia ja ajantasaisia. Jos jättää ilmoitetun veron määräaikana maksamatta, niin verorästit ovat korkoineen jo seuraavana päivänä netissä kaikkien nähtävillä summasta riippumatta. Jokainen voi käydä tarkastamassa, onko esimerkiksi uudella asiakkaalla maksamattomia veroja tunnollaan. Verottaja ei myöskään kauan saataviaan odottele, vaan käy itse tekemässä tilisiirrot muutaman viikon sisällä, jos velallisen tilillä on varoja.

Aikaisemmin on ollut se ongelma, että jotkut eivät muista ilmoittaa kaikkia tulojaan kuukausi-ilmoituksissa. Tätä varten verottaja on kehittänyt uuden julkisen verotiedoston, josta näkyy, paljonko yhtiö on viime aikoina veroja maksanut. Jos yhtiöllä selvästi on paljon toimintaa ja ihmisiä töissä, niin myös verotilillä pitäisi olla kohtuullisesti tapahtumia. Tämä uusi tiedosto tulee aiheuttamaan kiusallisia kysymyksiä yhdelle ja toiselle yritykselle.

Viime kesänä tuli sellainenkin sääntö voimaan, että uusi työntekijä pitää etukäteen rekisteröidä verottajan tiedostoon ennen kuin varsinainen työskenteleminen alkaa. Verottajan kommandot tekevät yrityksiin yllätysiskuja, joissa jokaisen työntekijän olemassaolo listalla tarkastetaan. Jos työntekijällä ei ole henkilökorttia mukana, niin sosiaaliturvatunnuksella verottaja löytää tiedostoistaan työntekijän kuvan, jolloin kaverin työsopimuksella ei voi työtä tehdä. Virossa on matalat verot – mutta valpas verokarhu.

PENTIN BLOGI: WWW.VIROSTA.FI

KUVA ANDREI CHERTKOV

Muu-muu siellä, täällä ja Tartossa

Muu-muu siellä, täällä ja Tartossa

Maaseutumessut on Viron suurimpia yleisötapahtumia.   Kaikki maanviljelykseen, metsänhoitoon, kotieläimiin, puutarhanhoitoon ja ruokaan liittyvä vaikuttaa keskittyvän 20.–22. huhtikuuta Tarttoon, jossa […]

17. huhtikuun 2017

Ulkomuseon pääsiäinen

Ulkomuseon pääsiäinen

Munapyhä, ylösnousemuspyhä, kevätpyhä, keinupyhä – pääsiäisellä on Virossa monta nimeä. Virolaisen pääsiäisen vieton perinteisiin voi tutustua 16.4. Viron ulkomuseossa Tallinnassa. […]

12. huhtikuun 2017

Lentosatama uudisti tilojaan

Lentosatama uudisti tilojaan

Juuri avattu näyttely esittelee meripelastusta.   Tallinnan Meri- ja ilmailumuseossa Lennusadamassa, Lentosatamassa, kannattaa taas vierailla, vaikka paikka olisi jo entuudestaan […]

12. huhtikuun 2017

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Kolmen päivän Tallinn Cardilla ehtii nähdä paljon.   Yksivuotias Henrik Turunen on siinä iässä, että parasta ovat portaat. Onneksi niitä […]

12. huhtikuun 2017

Maaseutua idyllistä arkeen

Maaseutua idyllistä arkeen

Tallinnan Taidehalli yhdisti taiteilijaliiton kevätkatselmuksen ja Maalehden juhlanäyttelyn.   Kuraattori Mari Kartau aloittelee kello kahden opaskierrosta Tallinnan Taidehallissa, jonne Elämää […]

10. huhtikuun 2017

Võru ja saame treffaavat Tallinnassa

Võru ja saame treffaavat Tallinnassa

Kansanmuusikko Mari Kalkun kertoi kuulleensa Ailu Vallesta ensimmäisen kerran opiskellessaan Helsingissä Sibelius-Akatemiassa. ”Kuulin, että Suomessa oli räppäri, joka räppää pohjoissaamen […]

05. huhtikuun 2017

Nostalgiaa ja nousevia tähtiä

Nostalgiaa ja nousevia tähtiä

Suomen Viron-instituutin ohjelmapäällikkö Anna Laine on suurkonsertista innoissaan. ”Se on valtava konsertti, joka yhdistää kahden maan muusikot”, hän kertoo. Konsertin […]

05. huhtikuun 2017

Pop-tähdet samalla lavalla

Pop-tähdet samalla lavalla

Scandinavian Music Group esiintyy Lenna Kuurmaan kanssa.   Kevät on pitänyt yhtyeen laulajan Terhi Kokkosen kiireisenä, sillä Ultra Bran comeback-konsertit […]

05. huhtikuun 2017