12.11.2014 | Ostokset
Helpot herkut tattarista

Tattarisuurimoista ja keittiöstä löytyvistä raaka-aineista voi valmistaa simppelin arkiruuan.
Yleensä tattarisuurimoista valmistetaan tattaripuuroa, johon lisätään kaikkea mahdollista kotikeittiöstä löytyvää: lihaa, sieniä, munaa, sipulia ja porkkanoita.
Riisin tilalla tattaria voi käyttää muun muassa wokkiruuissa, suolaisissa piirakoissa ja kaalikääryleissä. Suurimoita voi lisätä myös keittoihin ja lihapullataikinaan.
Tattaripuuron keittämiseen on muutama hyvä niksi. Vettä ei tule käyttää liikaa, jotta suurimot eivät muuttuisi pehmeäksi mössöksi. Sopiva määrä on noin kaksi kertaa enemmän kuin suurimoita. Puuroa on hyvä keittää hiljalleen, pienellä lämmöllä. Suolan voi lisätä keittämisen yhteydessä. Lopuksi tattaripuuro saa hautua kannen alla noin 5 minuuttia.
Kuvan tattaripuuroon on lisätty keitettyjä porkkanoita ja herneitä sekä kuullotettua punasipulia.
TEKSTI JA KUVA MIKKO VIRTA
Lue lisää samasta aiheesta
12.6.2025 | Ostokset
Tallinn Craft Beer Weekend
Sanotaan, että Ranskassa on yksi juusto vuoden jokaiselle päivälle ja Belgiassa yksi olut. Yhden viikonlopun ajan Tallinnassa on käsityöolut … Lue lisää
7.6.2025 | Ostokset
5
Kesän purkkijuomat testissä
Pääsiäisenä oli hyvä hetki kokoontua tekemään kesäjuomatesti. Testiin valittiin 0,33 litran tölkeissä olevia juomia: kahdeksan olutta ja kuusi long … Lue lisää
29.5.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman kesäkuun tarjoukset
15.5.2025 | Ostokset
Loppuviikko täynnä tapahtumia
Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää
4.5.2025 | Ostokset
Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut
Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää
22.4.2025 | Ravintolat
Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa
Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää
10.4.2025 | Ostokset
EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa
Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää
28.2.2025 | Ostokset
Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille
Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää