3.10.2023 | Kulttuuri
Voca People vie katsojan musikaaliselle avaruusmatkalle
Teksti Susanna Poikela
Kuva Kfir Bolotin

Voca People on energinen ja humoristinen a capella lauluyhtye, joka esittää Virossa neljän päivän aikana kaikkien aikojen suosituimpia hittejä tunnetuimmilta artisteilta. Yhtyeen repertuaarista löytyy poppia, rockia ja klassista. Konsertissa esitetään muun muassa Madonnaa, Michael Jacksonia, Queenia ja jopa Mozartia!
Voca People on esiintynyt yli 40 maassa ja yli kolmelle miljoonalle katsojalle. Ryhmä on voittanut muun muassa Lucille Lorter Awardsin -unohtumattoman teatterielämyksen palkinnon ja esiintynyt Tel Avivissa Euroviisujen avajaisissa.
Kahdeksan uskomattoman lahjakasta laulavaa koomikkoa astuvat lavalle ilman äänitehostimia tai soittimia Tartossa, Jõhvissa, Tallinnassa ja Pärnussa. ”Cosmic Tour” -kiertue on hauska, musiikalinen koko perheen komediashow suoraan Broadwaylta. Voca People tarjoilee ennennäkemättömän konserttielämyksen, jossa laulu, komedia ja beatbox kohtaavat.
Viron kiertue:
3.10. Vanemuisen konserttitalo, Tartto
4.10. Jõhvin konserttitalo, Jõhvi
5.10. Alexelan konserttitalo, Tallinna
6.10. Pärnun konserttitalo, Pärnu
Liput saatavilla Piletilevistä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaa capella
Alexelan konserttitalo
Cosmic Tour
konsertit
Tallinna
tartto
Vanamuisen konserttitalo
Voca People
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää