30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Teksti Timo Raussi
Kuva lehdistömateriaali

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. Esiintyjien joukossa on sekä nuoria nousevia tähtiä, Viron klassisen ja kamarimusiikin huippunimiä että ulkomaisena vierailijana huilisti Dominika Ács Unkarista.
Konserttien ohjelmistot vaihtelevat adventtihenkisestä musiikista tunnettujen säveltäjien kuten Ravel, Bizet, Sibelius, Bartók ja Brahms tuotantoon. Esillä ovat myös Arvo Pärtin ja Veljo Tormisen teokset sekä filmimusiikki, jota keskiviikkona 3.12. Väike-Maarjan seurojentalolla esittää mielenkiintoinen duo – sellisti Andreas Lend sekä harmonikkataiteilija Allan Jakobi.
Seitsemännettä kertaa järjestettävä Virumaan musiikkifestivaali 2025 -tapahtuma ottaa varaslähdön joulukuuhun jo tänään su 30.11., jolloin saksofonikvartetti Saxissima esiintyy ensin klo 14 Iisakun kansantalolla ja muutamaa tuntia myöhemmin klo 17 Kiviõlin kansantalolla. Molempiin konsertteihin on yleisöllä vapaa pääsy.
Viikko huipentuu su 7.12. Viron kansallisen mieskuoron eli RAMin esiintymiseen Narvan Rugodiv-kulttuuritalolla. Vuonna 1944 perustettu RAM on niittänyt kansainvälistä mainetta ja saanut mm. Grammy-palkinnon Sibelius-kantaattien levytyksestään vuonna 2004.
Koko Virumaan musiikkifestivaali -viikon ohjelmistoon, esiintyjiin ja tapahtumapaikkoihin voi tutustua tapahtuman verkkosivulla sekä Facebook-kanavalla. Lähes kaikki konsertit ovat yleisölle ilmaisia.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestajoulukonsertit
klassinen musiikki
konsertit
kuorot
musiikki
tapahtumat
Virumaa
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
27.11.2025 | Kulttuuri
Georgialainen tanssiryhmä kiertueella Virossa
Georgialainen tanssiryhmä saapuu esiintymään Viroon 28.–30. marraskuuta. Ensimmäinen esitys nähdään Jõhvissa, toinen Tallinnassa ja kolmas Tartossa. Tämä Georgian kuninkaallisesta … Lue lisää