Tuoretta tietoa Virosta
27.7.2023 | Kulttuuri

Viru Folk tuo jännittäviä esiintyjiä Brittein saarilta – Nathan Evans on pääesiintyjä

Teksti Timo Huttunen
Kuva Visit Estonia / Kaur Orgusaar

Viru Folk tuo jännittäviä esiintyjiä Brittein saarilta – Nathan Evans on pääesiintyjä

 

11.–13 elokuuta järjestetään meren rannalla sijaitsevassa idyllisessä Käsmun kylässä perinteinen Viru Folk -festivaali. Kuudennentoista kerran järjestettävä perhefestivaali on nyt julkaissut tämän vuoden ohjelmansa.

Tämä vuosi on Brittien saarten vuosi. Luvassa on esiintyjiä Skotlannista, Irlannista, Isosta-Britanniasta, Mansaarelta sekä Australiasta. Lisäksi nähdään ja kuullaan kelttiläisjuurisia musiikintekijöitä ja tietysti hyvää virolaista folkia.

Perjantaina festivaalin päälavalla aloittaa virolainen yhtye Untsakad, joka kunnioittaa konsertissaan legendaarista irlantilaista The Dubliners -bändiä.

Tämän jälkeen on ”Soon will the Wellerman come” -laulusta tunnetun skotlantilaisen Nathan Evansin konsertti. Nathan Evans on kuuluisa merilauluistaan.

Vinter-lavalla esiintyvät Mann-saarelta kotoisin olevat Elizabeth Davidson-Blythe ja Daniel Quayle. ”Rahvamajassa” konsertoi skotlantilainen yhtye Rohallion. Yöllä keinuaukiolla esiintyy australialainen Prita Grealy. Virolais-irlantilainen Cú Duo päättää festivaalin ensimmäisen päivän kirkkokonsertilla.

Lauantai-iltana laajennetulla kokoonpanolla oleva Cú & Co antaa konsertin ”Rahvamajassa”. Vierailijana on muun muassa irlantilaistaustainen Benjamin Burns.

Vinter-lavalla esiintyvät Finicky-yhtye Irlannista ja Dave Arcari Skotlannista. Päälavalla soittaa skotlantilainen Eabhal. Helsinki Cèilidh Band tuo festivaalille pohjoista kelttiläisyyden henkeä. Viru Folk -faneille jo tuttu puertoricolainen Fantuzzi saa juhlat vauhtiin eteläisillä rytmeillään.

Britannian kuninkaallista loistoa festivaaleille tuovat Rasmus Kadaja, Richard Ott Leitham, Toomas Ojasaar ja Juhan Uppin, jotka esiintyvät keinuaukiolla. Yhdessä he esittävät päälavalla festivaalin kuninkaallisen päätöskonsertin.

Tänä vuonna on mukana myös nuoria artisteja. Lainelaan rakennetaan nuorten lava, jossa konsertoivat Viron parhaat nuoret kansanmuusikot: Bert Laak, Lämmu Üü, Nova Lyre, Päriffect, Folkista, Tapan musiikkikoulun orkesteri ja Virumaan nuoriso-orkesteri. 

Perjantaina Rohallion-yhtyeen jäsen Eibhlin opettaa kelttiläisiä tansseja ”Rahvamajassa”. Lauantaina on skotlantilaisten seuratanssien työpaja, jota ohjaavat Ingrid Velbaum-Staub ja Tallinnan skotlantilaisen tanssiryhmän jäsenet.

Sunnuntaina keinuaukiolla työpajaa ohjaa tanssinopettaja Britta Kaukver, joka valloitti jo irlantilaisen vuoden aikana kaikkien tanssin harrastajien sydämet.

Viru Folk -festivaalilla kuullaan myös paljon hyvää virolaista folkia. Kaikki esiintyjät ovat luvanneet lisätä ohjelmiinsa hieman brittiläistä tunnelmaa. Esiintyjinä ovat muun muassa Duo Ruut, Mandoterror, Rubundi, Maili Metssalu, Silver Sepp & Kristiina Ehin, Mari Kalkun, Karolin Kõrre, Naised Köögis ja Jäääär.

Festivaaleilla järjestetään Villu Talsin uuden levyn esittelykonsertti. Myös Eva Väljaots & Robbi Sherratt (UK) esittelevät levynsä. Dagö-yhtye juhlii 25-vuotista taivaltaan yhdessä Tuljakun sekakuoron ja Saku Mandoliinid -orkesterin kanssa. 

Täydellinen festivaaliohjelma löytyy Viru Folkin kotisivulta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Brittien saaret festivaali Irlanti kansanmusiikki Käsmu Nathan Evans The Dubliners Viru Folk

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää