12.10.2020 | Viro
Virossa ajetaan MM-rallia myös vuonna 2021
Teksti Silja Hurskainen, kuva Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Virossa ajetaan rallin WRC-sarjan osakilpailu myös kesällä 2021. Kuvassa loikkaa Kalle Rovanperä tämän vuoden Rally Estoniassa.
Kansainvälinen autourheiluliitto FIA julkisti 9. lokakuuta vuoden 2021 kilpailukalenterin. Tämän vuoden syyskuussa ensimmäisen kerran MM-rallin järjestänyt Viro sai iloisia uutisia: Viron ralli kuuluu kilpailukalenteriin myös ensi vuonna.
Rally Estonia ajetaan 15.–18. heinäkuuta 2021. Kaksi viikkoa sen jälkeen ajetaan tänä vuonna koronavirusepidemian takia peruutettu Jyväskylän MM-ralli.
Viron MM-rallilla on takanaan myös valtion tuki. Kulttuuriministeri Tõnis Lukas vahvisti Viron hallituksen tiedotteessa 1. lokakuuta, että hallitus tukee MM-rallin järjestämistä Virossa. Tiedotteen mukaan rallin järjestämisen budjetti on 4,3 miljoonaa euroa, joista rallin järjestäjä anoo 2,5 miljoonaa euroa Viron valtiolta.
Viron ralli sai kiitosta
The Baltic Guide haastatteli vastikään ralliautoilija Teemu Sunista, jonka mukaan Viron MM-ralli oli järjestelyiltään erittäin onnistunut.
Vielä alkuvuodesta Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkö Tommi Mäkinen arveli The Baltic Guiden haastattelussa, että Virossa tuskin koskaan ajetaan MM-rallia.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestarally estonia
teemu suninen
tommi mäkinen
viron ralli
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää