Tuoretta tietoa Virosta
2.5.2025 | Kulttuuri

Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyssä kerrotaan ennenkuulumattomia tarinoita

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Marie Virta

Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyssä kerrotaan ennenkuulumattomia tarinoita

 

Pärnun nykytaiteen museossa on esillä Viron taidemaalariliiton vuosinäyttely RÄÄKIMATA LOOD (Kertomattomat tarinat tai englanniksi Untold stories). Näyttelyyn osallistuu yhteensä 81 liiton taiteilijaa.

Vuoden 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022, miehityshistoria, muistot vieraanvallan väärinkäytöksistä yksilöitä ja ryhmiä kohtaan, vapauden kadottamisen kokemukset ja epävarmuus olemassaolosta pulpahtivat uudelleen tajuntaan kansakunnan alitajunnasta. Nyt kollektiiviselle traumalle on annettu oikeus olla olemassa.

”Huolimatta ahdistavasta sodanuhasta ja hullusta taloustilanteesta, ilmassa on kuitenkin jonkinlainen uusi hengitys, uudenlaista vapauden tunnetta, rohkeutta nimittää asioita niiden oikeilla nimillä. ”Rääkimata lugu” -sanapari viittaa ikään kuin johonkin, josta ei ole aiemmin saanut puhua, tai ei ole ollut halua puhua”, kirjoittaa Jaan Elken näyttelyn esittelytekstissä.

Taidemaalariliiton taiteilijat eivät ole karjalauma, kuten näyttelyn kuraattori kirjoittaa, vaan yksilöitä, joilla jokaisella on jokin kertomaton tarina. Tässä näyttelyssä jokainen kertoo omannäköisensä tarinan. Ilon, surun, vihan tai rakkauden kategorioita ei ole. Katsoja voi tulkita tarinoita vapaasti. 

Lue lisää näyttelystä englanniksi täältä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Rääkimata lood taide taidenäyttelyt tapahtumat Pärnussa uuden taiteen museo Viron nykytaiteen museo Viron taidemaalariliitto

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää