Tuoretta tietoa Virosta
16.9.2018 | Viro

Verkkouutinen Viron suursaarten autolauttaliikenne teki uuden ennätyksen – matkustajia oli kesäkuukausina yli miljoona

Viron suursaarten autolauttaliikenne teki uuden ennätyksen – matkustajia oli kesäkuukausina yli miljoonaMatkustajaennätykset menivät aurinkoisena kesänä uusiksi Viron mantereen ja suursaarten välisessä laivaliikenteessä.

Viron suursaarten lauttaliikennettä operoiva Viron valtion omistama TS Laevad OÜ kuljetti kesäkuukausien aikana yli miljoona matkustajaa.

Matkustajamäärä on ennätys saarten ja mantereen välisen liikenteen historiassa. Kaikkiaan matkustajia oli kesä–elokuussa 1 001 438. Asiasta kertoo Saarenmaalla ilmestyvä Meie Maa -lehti.

Elokuussa matkustajamäärän kasvu oli kahdeksan prosenttia ja ajoneuvojen määrän lisäys yhdeksän prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Ajoneuvoliikenteessä eniten lisääntyivät tavarakuljetukset, peräti 22 prosenttia.

Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana matkusti TS Laevad OÜ:n aluksilla 1,67 miljoonaa matkustajaa eli 37 400 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Ajoneuvojen määrä oli 704 000 eli 26 200 ajoneuvoa enemmän kuin vuonna 2017. Vuoden 2018 aikana TS Laevad OÜ:n autolautat ovat tehneet 14 447 matkaa.

Saarenmaalle houkutteli esimerkiksi kaunis sää. The Baltic Guiden jutusta selviää, että eniten aurinkoisia päiviä oli juuri Saarenmaalla.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
2018 ajoneuvo ajoneuvojen määrä laivamatkustaja matka tallinnaan Saarenmaan lautta viron nähtävyydet Viron saaret

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää