Tuoretta tietoa Virosta
21.8.2024 | Kulttuuri

Viron suurin Latinalaisen Amerikan taidenäyttely ensimmäistä kertaa Virossa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat KUMU

Viron suurin Latinalaisen Amerikan taidenäyttely ensimmäistä kertaa VirossaDiego Rivera. Pieni tanssija (Tanssiva poika Huejotzingosta). Noin vuonna 1946. © The Phoebus Foundation

 

Taidenäyttely Historia ja mystiikka. Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa avattiin 21. kesäkuuta Kumun taidemuseossa Tallinnassa. Se on tähän mennessä laajin Latinalaisen Amerikan taidetta esittelevä näyttely Virossa, joka on järjestetty yhteistyössä The Phoebus Foundationin kanssa. Säätiö omistaa yhden Euroopan tärkeimmistä Latinalaisen Amerikan taiteen kokoelmista.

Näyttelyyn on valittu teoksia kahdelta eri aikakaudelta: 1600–1800-luvuilta Espanjan siirtomaavallan aikaisia maalauksia sekä 1900-luvun modernististen taiteilijoiden teoksia Argentiinasta, Kolumbiasta, Kuubasta, Meksikosta, Perusta, Chilestä, Uruguaysta ja Venezuelasta. Näyttelyssä keskitytään Latinalaisen Amerikan ja Euroopan välisiin taiteellisiin suhteisiin. 

Siirtomaakaudella taide oli tärkeä väline kristinuskon levittämisessä ja Espanjan siirtomaaviranomaisten asettaman yhteiskuntajärjestyksen oikeuttamisessa. Myöhemmin 1900-luvun alussa itsenäisten Latinalaisen Amerikan maiden ja Euroopan välillä syntyi kuitenkin uudenlainen yhteys. Monet nuoret latinalaisamerikkalaiset lähtivät opiskelemaan Pariisiin, Madridiin ja Barcelonaan, ja paikan päällä toimi joukko maanpaossa olevia taiteilijoita Euroopasta.

Sekä siirtomaataiteessa että 1900-luvun modernistisessa taiteessa eurooppalaiset virtaukset kietoutuvat paikalliseen alkuperäiskansojen perintöön. Näin syntyi Latinalaiselle Amerikalle ominainen kuvakieli.

 

Leonora Carrington. Kirurgi. © The Phoebus Foundation

 

Erillinen osa näyttelyä on surrealistisen taiteilijan ja kirjailijan Leonora Carringtonin (1917–2011) näyttely 4. kerroksessa. Näyttelyssä on esillä seitsemän Carringtonin Meksikossa vietetyn aikakauden maalausta, joille on ominaista hänen ainutlaatuinen tyylinsä ja mielikuvituksellinen symbolistinen kuvakieli.

Molemmat näyttelyt ovat avoinna Kumun taidemuseossa 3.11.2024 saakka. Jos olet jo nähnyt Kumun näyttelyt, suuntaa Kadriorgin taidemuseoon, jossa parhaillaan näyttely España Blanca y Negra. Espanjalaiset maisemat Fortunystä Picassoon.

 

Kumu, Weizenbergi 34/Valge 1, Tallinna.
kumu.ekm.ee/fi

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Historia ja mystiikka Kumu latinalaisamerikkalainen Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa näyttelyt taidenäyttelyt

30.5.2025 | Kulttuuri

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää

30.5.2025 | Kulttuuri

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää

29.5.2025 | Kulttuuri

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

camera icon7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää