Tuoretta tietoa Virosta
13.2.2019 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Viron parhaimmaksi matkailukohteeksi valittiin Tallinnan Maarjamäen linna

Viron parhaimmaksi matkailukohteeksi valittiin Tallinnan Maarjamäen linnaViron parhaan matkailukohteen palkinnon saanut Maarjamäen linna on parin kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta.

Tallinnassa Piritan rantatien varrella sijaitseva Maarjamäen linna (Maarjamäe loss) valittiin vuoden 2018 parhaimmaksi matkailukohteeksi Virossa. Palkinnon myönsi Viron matkailuyritysten liitto. Tunnustus julkistettiin Tourest-matkamessuilla perjantaina 8. helmikuuta 2019.

Linnan alue on viime vuosina kehittynyt monipuoliseksi matkailukohteeksi. Alueella on linnan päärakennuksessa toimiva Viron historiallinen museo. Uusin osa on Viron elokuvamuseo, joka avattiin vuonna 2017. Lisäksi linnan pihalla on tallirakennus, jossa järjestetään erilaisia näyttelyitä.

Muut ehdokkaat palkinnon saajaksi olivat Viron taidemuseo sekä Tallinnan televisiotorni.

The Baltic Guide on kirjoittanut historiallisesta museosta tässä jutussa sekä elokuvamuseosta tässä jutussa.

Linnan alueen läheltä on helppo kävellä myös eräälle Tallinnan uusimmista ja vaikuttavimmista nähtävyyksistä, kommunismin uhrien muistomerkille.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
kommunismin uhrien muistomerkki maarjamäe loss Maarjamäen linna matkailupalkinto paras matkailukohde tourest viron matkamessut viron nähtävyydet

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää