Tuoretta tietoa Virosta
19.11.2020 | Vapaa-aika

Viron luistelukentät aukeavat – Tallinnan vanhassakaupungissa luistellaan lauantaina 21.11.

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Viron luistelukentät aukeavat – Tallinnan vanhassakaupungissa luistellaan lauantaina 21.11.Tallinnan vanhankaupungin Harju-kadun luistelukenttä avataan jälleen. Myös Tartossa pääsee ensimmäistä kertaa luistelemaan vanhankaupungin upeissa maisemissa.

Vaikka ilma ei järin talvinen olekaan, Viron luistelukentät kuitenkin käynnistelevät kauttaan.

Tallinnan vanhassakaupungissa Harju-kadulla Nigulisten kirkon kupeessa sijaitseva luistelukenttä avataan lauantaina 21. marraskuuta.

Luistelukentän ylläpidosta huolehtiva yritys ilmoittaa lisäksi, että Mustamäen kaupunginosassa sijaitseva luistelukenttä avataan 28. marraskuuta ja Nõmmen kaupunginosan kenttä 5. joulukuuta.

Jokaiselta kolmelta luistelukentältä voi vuokrata luistimia. Vanhassakaupungissa luistelukentän normaalihintainen pääsylippu on 7 euroa, lapsille 5 euroa. 

Luistelukenttiä avataan myös muualle Tallinnaan. Ainakin Piritan luistelukenttä on ilmoittanut, että se aloittaa kentän jäädytyksen, kun sää on tasaisesti riittävän kylmä .

 

Tartossa luistellaan ensimmäistä kertaa Raatihuoneentorilla

Tartossa on syntymässä luistelukenttä ainutlaatuiselle paikalle: kenttää rakennetaan parhaillaan Tarton Raatihuoneentorille niin, että noin 1 000 neliömetrin laajuisella kentällä voi luistella torin legendaarisen suutelevien ylioppilaiden patsaan ympäri.

Luistelukenttä on osa jokavuotista Tarton Raatihuoneentorin muutosta jouluiseksi valokyläksi. Valokylä, Valgusküla, avataan Raatihuoneentorilla 29. marraskuuta. Samalla aukeaa myös luistelukenttä. 

Kuvia rakenteilla olevasta Tarton luistelukentästä voi nähdä tästä Tartu Postimees -lehden jutusta.  

Tarton matkailuviranomaisten tiedotteen mukaan luistelukenttä on avoinna helmikuun loppupuolelle.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
luistelu Tallinna tartto vanhakaupunki

23.9.2026 | Vapaa-aika

Tartun kaupunkimaraton 2026

Tartun kaupunkimaraton 2026

Tartto tunnetaan kansainvälisiä piirejä myöten erilaisista maratontapahtumistaan. Helmikuussa järjestetään hiihtomaraton, joka tosin sijoittuu pääosin Otepään seudulle. Syyskuisin on vuorossa maastopyöräilymaraton, … Lue lisää

16.9.2026 | Vapaa-aika

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää

9.9.2026 | Vapaa-aika

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää

8.9.2026 | Vapaa-aika

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää

6.9.2026 | Vapaa-aika

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää