Viron koronatilanne 28.1.2022 – tartuntojen määrä kasvaa, mutta sairaaloiden kuormitus ei
Teksti Timo Huttunen Kuva Andrei Chertkov
Virossa koronan omikronmuunnoksen aiheuttamien tartuntojen määrä kasvaa, mutta sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on pysynyt jo pitkään samalla tasolla.
Viron koronatoimet, kuten rajoitusten kiristäminen rokottamattomille, maskin käyttöpakko, koululaisten säännöllinen testaaminen, lisääntynyt tiedotus rokotteiden hyödyistä sekä koronapassivaatimus ja sen käytön valvonta ovat pitäneet Viron koronatilanteen hallinnassa.
Viimeisen vuorokauden aikana todettiin 5 823 uutta koronatartuntatapausta.
Vaikka todettujen tartuntojen määrä on kasvanut, ei sairaaloiden kuormitus ole kasvanut. Viron sairaaloissa on nyt 292 koronapotilasta. Tehohoidossa on 18 potilasta.
Virossa täyden rokotesarjan saaneiden elämä on lähes normaalia, koska koronapassi eli rokotustodistus mahdollistaa sisäänpääsyn joka paikkaan. Suomalainen rokotustodistus toimii koronapassina myös Virossa.
Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakarttasivustolta.
Viron terveysviraston mukaan on 62,3 prosenttia virolaisista saanut täyden rokotesarjan.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan
- Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025
- DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana
Lue lisää samasta aiheesta
koronapassi
koronarajoitus
koronarokotus
koronatartunta
koronatodistus Virossa
maski
pandemia
viron koronatilanne