Tuoretta tietoa Virosta
29.11.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Viron kansallismuseo juhlistaa Viron postimerkin satavuotista historiaa virtuaalinäyttelyllä

Viron kansallismuseo juhlistaa Viron postimerkin satavuotista historiaa virtuaalinäyttelylläVirolaisten postimerkkien historiaan voi tutustua Viron kansallismuseon nettinäyttelyssä.

Marraskuun 24. päivä tuli kuluneeksi sata vuotta Viron ensimmäisen postimerkin käyttöönotosta. Sen kunniaksi Viron kansallismuseo ERM avasi kotisivuillaan virtuaalinäyttelyn ”Oma riik, oma mark” (Oma maa, oma merkki), mikä kuvaa Viron postilaitoksen historian tärkeimpiä hetkiä.

Viron itsenäisyysjulistus annettiin 24. helmikuuta 1918. Oman postimerkin nuori maa sai kahdeksan kuukautta myöhemmin.

Itsenäistymistä seuranneet kuukaudet olivat postilaitokselle haasteellista ja kiireistä aikaa. Merkkien puute ei estänyt postia kulkemasta. Siirtymäajaksi kehitettiin systeemi, jossa lähtevä posti piti viedä itse konttoriin ja maksaa kuljetusmaksu käteisellä. Postivirkailija leimasi sitten lähetyksen maksetuksi ja se kuljetettiin normaalisti perille.

Menetelmä oli hankala, joten omalla merkillä oli kiire. Merkkiin otettiin mallia Saksata, joten ensimmäiset merkit muistuttivat saksalaisia.

Virtuaalinäyttelyn ensimmäisen vaiheen kokoamisessa on käytetty ERM:n postihistorian kokoelmia, Kansallisarkiston materiaaleja sekä yksityisten kokoelmien löytöjä. Ensi vuonna näyttelyyn tullee viisi lisäosaa.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva Eesti Rahva Muuseum 

Lue lisää samasta aiheesta
kansallismuseo matka tallinnaan posti postimerkit viron kansallismuseossa postimerkki uusi näyttely ermissä viron kansallismuseo viron nähtävyydet

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää