14.9.2024 | Luonto
Viron itäisin majakka avattiin yleisölle
Teksti Susanna Poikela
Kuva Dmitri Shutov

Elokuun alussa avattiin yleisölle Viron itäisin majakka Narva-Jõesuussa. Vuonna 1957 toisessa maailmansodassa tuhoutuneen alkuperäisen majakan tilalle rakennettuun rajamajakkaan pääsee tänä vuonna tutustumaan rajoitetusti, mutta kunnostustöiden jälkeen ensi vuonna se tullaan avaamaan yleisölle täydessä loistossaan.
Punavalkoraitaisen betonitornin korkeus on 31 metriä perustastaan ja majakkavalo sijaitsee 35 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella, jossa se välkkyy läpi vuoden ohjaten meriliikennettä yhä edelleen.
Pormestari Maksim Iljin sanoo ERR:n haastattelussa, että näkymä Narva-Jõesuun majakasta on edelleen jotain erityistä muihin majakkoihin verrattuna. Koska se sijaitsee rajan tuntumassa, avautuu sieltä maisemat Suomenlahden ja Narva-Jõesuun lisäksi Venäjän puolelle.
Majakkaan pääsee tutustumaan viidellä eurolla. Yli 10 hengen ryhmien sisäänpääsy onnistuu ennakkovarauksella ja varauksen voi tehdä soittamalla Narva-Jõesuun harrastuskeskuksen johtajalle Natalja Myatšinalle numeroon 5548673. Tässä kuussa majakka on avoinna ilman ajanvarausta vain yhtenä päivänä, 28. syyskuuta kello 12.00–21.00, ja paikalle tulee saapua viimeistään kello 19.30.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaitä-viro
luontomatkailu
majakat Virossa
matkailu
Narva
Narva-Jõesuun majakka
nähtävyydet
Suomenlahti
19.11.2025 | Luonto
6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon
Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää
14.9.2025 | Luonto
Suoretkelle Raplamaalle
Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää
5.9.2025 | Luonto
Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää
28.8.2025 | Luonto
Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia
Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää
14.8.2025 | Luonto
Perseidien tähdenlentojen katselua
19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää
13.7.2025 | Luonto
5
Majakat kutsuvat kesäretkelle
Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää
19.6.2025 | Luonto
Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää
6.6.2025 | Luonto
5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä
Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää