Virolaisten viinaralli Latviaan on loppunut
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov
Vuoden 2020 Viron ja Latvian väliseen rajakauppaan vaikuttivat sekä vuonna 2019 tehty alkoholiveron laskeminen että koronapandemia.
Vuonna 2020 alkoholiverotulot vähenivät merkittävästi Pohjois-Virossa, koska laivoilla matkustavien ulkomaalaisien ostajien määrä väheni. Samaan aikaan virolaisten ostot kotimaassa kasvoivat, koska virolaisten matkailu Latviaan väheni. Raha käytettiin kotimaassa.
Virolaisten viinaralli Latviaan alkoi viisi vuotta sitten, kun Viro nosti jyrkästi alkoholiveroa. Latviassa verotus oli huomattavasti kevyempää.
Alkoholiveron korotus oli voimassa vuodesta 2015 vuoteen 2019. Latvian rajakaupan kasvaessa huolestuttavasti, alensi Viron hallitus alkoholiveroa heinäkuussa 2019 noin 25 prosenttia. Tämä johti alkoholin vähittäishintojen laskuun Virossa.
Hintaeron pienentyessä myös virolaisten alkoholiostot Latviasta vähenivät. Vuonna 2019 alkoholin hintaero maiden välillä oli niin pieni, että alkoholiostojen takia ei Latviaan kannattanut matkustaa.
Viime vuonna rajakauppaan vaikutti myös koronapandemia, joka vaikeutti Latvian rajan ylittämistä.
Vuonna 2019 niiden virolaisten osuus, jotka kävivät Latviassa alkoholiostoksilla oli 33 prosenttia. Vuonna 2020 määrä laski 23 prosenttiin.
”Ostot Latviasta ovat vähentyneet. Alkoholin hintaero ei Viron ja Latvian välillä ole enää niin suuri, että olisi taloudellisesti kannattavaa tehdä ostosmatka Latviaan”, sanoi Viron taloustutkimusinstituutin johtaja Marje Josing.
Latviasta ostetaan alkoholia nyt pääasiassa henkilökohtaiseen käyttöön. Alkoholin tuominen mustan pörssin myyntiin on kadonnut melkein kokonaan.
”Alkoholiveroon odotamme tänä vuonna 1,7 prosentin nousua. Arvioimme alkoholinkulutuksen olevan Virossa melko samanlainen kuin vuonna 2020. Uskallamme kuitenkin ennustaa, että matkailu elpyy tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä ainakin osittain ja erityisesti suomalaisten osalta”, arvioi Viron valtiovarainministeriön analyytikko Merliin Lao.
Latviasta haetaan myös elintarvikkeita, polttoainetta, tupakkatuotteita ja rakennustarvikkeita
Josingin mukaan henkilöt, jotka kävivät Latviassa alkoholiostoksilla, ostivat myös elintarvikkeita (62 prosenttia), polttoainetta (41 prosenttia), tupakkatuotteita (23 prosenttia) ja rakennusmateriaaleja (21 prosenttia). ”Huippuvuosi oli 2019, jolloin noin neljännes aikuisista virolaisista osti elintarvikkeita ja polttoainetta Latviasta. Vuonna 2020 myös nämä ostot Latviasta laskivat pandemian vuoksi merkittävästi”, Josing lisäsi.
Tänä vuonna 16 prosenttia virolaisista aikoo tai todennäköisesti aikoo mennä Latviaan ostamaan alkoholia, 13 prosenttia rakennustarvikkeita, 12 prosenttia elintarvikkeista, 10 prosenttia polttoainetta ja viisi prosenttia tupakkatuotteita. Eli alkoholiostosten vähenemisen seurauksena myös muita tuotteita ostetaan Latviasta vähemmän.
Tänä vuonna Viron valtiovarainministeriö arvioi polttoaineveron nousevan 7,5 prosenttia. Tämä voi vaikuttaa rajakaupan määrään.
Asiasta uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viron matkailu kasvaa tasaisesti
- Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
- Virolaiset jouluruokaperinteet
Lue lisää samasta aiheestaalkoholiostot alkoholivero latvia polttoainevero rajakauppa tupakkavero Viinaralli Viro