Tuoretta tietoa Virosta
5.11.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Virolaisnimet ehdokkaina Vuoden nimi -palkinnon saajiksi Suomessa

Virolaisnimet ehdokkaina Vuoden nimi -palkinnon saajiksi SuomessaPresidentti Sauli Niinistön (2. oik.) ja rouva Jenni Haukion (oik.) lapsen nimi on yksi Vuoden nimi 2018 -kilpailun ehdokkaista. Kuvassa presidenttipari Tallinnassa Viron presidentin Kersti Kaljulaidin ja hänen puolisonsa Georgi-Rene Maksimovskin vieraina.

Suomalaisten sanomalehtien vironkieliset nimet Helsingi Sõnumid (Helsingin Sanomat), Maaelu Tulevik (Maaseudun Tulevaisuus) sekä Pealinnaleht (Hufvudstadsbladet) ovat ehdokkaina Vuoden nimi 2018 -tunnustuspalkinnon saajaksi Suomessa.

Suomalaislehdet halusivat kunnioittaa 24. helmikuuta Viron 100-vuotisitsenäisyyspäivää muuttamalla nimensä virolaiseen muotoon.

Palkintolautakunnan mukaan pienet mutta silti huomattavat muutokset olivat tyylikäs tapa huomioida naapurin suuri juhlapäivä.

Vuoden nimi julkistetaan Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen päivillä 8.–9. marraskuuta.

Kunniamaininnalla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.

Muita finalisteja nimikilpailussa ovat muun muassa presidentti Sauli Niinistön lapsen nimi Aaro Veli Väinämö sekä Suomen Malmijalostus Oy, joka muutti nimensä takaisin suomenkieliseen asuun oltuaan aiemmin Terrafame Group Oy.

Kaikki ehdokkaat on listattuna tässä linkissä.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Raigo Pajula

Lue lisää samasta aiheesta
Helsingi Sõnumid Maaelu Tulevik nimikilpailu nimistöntutkimuksen päivä nimistöntutkimus Pealinnaleht virolaisnimi vuoden nimi 2018

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää