Tuoretta tietoa Virosta
15.10.2018 | Ostokset

Virolainen huippumuoti nousee lokakuussa lavalle

Virolainen huippumuoti nousee lokakuussa lavalleMuotiviikon näytökset pidetään Tallinnan Kulttuurikattilassa.

Suunnittelija Diana Arno on yksi muotiviikon tähdistä.

 

Virolaisen muodin suurtapahtuma Tallinn Fashion Week (TFW) järjestetään tänä vuonna 15. kerran. Tallinnan Kulttuurikattilan muotinäytöksissä lokakuun puolivälissä esittäytyy 23 virolaista muotitaloa ja -brändiä uusine kokoelmineen.

Muotiviikolla jaetaan myös Viron tärkeimmät muotialan palkinnot, Kulta- ja Hopeaneula.

 

Muotisuunnittelija Diana Arno.

Yksi Tallinn Fashion Weekillä esittäytyvistä suunnittelijoista on Diana Arno. Vuonna 2011 cocktail-mekkojen suunnittelulla aloittanut Arno on vakiinnuttanut paikkansa näkyvänä tekijänä Viron muotimaailmassa.

“TFW on Viron suurin muotialan tapahtuma, joten siihen osallistuminen on pakollista jokaiselle suunnittelijalle, joka haluaa olla luomassa kotimaista muotikulttuuria”, Arno kertoo The Baltic Guidelle.

Arnon mukaan virolainen muoti muuttuu ja kehittyy jatkuvasti.

“Elämme ajassa, jossa trendit tiedetään jo paljon ennen uuden sesongin alkua, mikä taas sanelee maailman suurten muotitalojen mallistojen värivalinnat, leikkaukset ja tyylin.”

“Monet vanhat muotimaailman tekijät ovat alkaneet yhä enemmän seurata trendejä. Toki on niitä, jotka ompelevat sitä, mitä ovat vuosikausia tottuneet tekemään. Mukavuusalueella on helppo olla, mutta toivon voivani tuoda mallistollani virolaiseen designiin jännittävyyttä ja yllätyksellisyyttä sekä enemmän värejä ja yksityiskohtia. Virolaisten naisten kovasti rakastama pohjoismainen minimalismi on jo katoamassa muodin kartalta”, Arno sanoo.

 

Tämän syksyn ja talven muodista Arno nostaa esille “pakollisina” elementteinä muun muassa eläinkuviot ja voimakkaasti kiiltävät pinnat, joita kumpiakin näkyy Arnon omassa 1970- ja 1980-lukuja henkivässä syysmallistossa.

Tallinnan Rotermannin korttelissa sijaitseva Diana Arnon showroom on hyvä pistäytymispaikka suomalaismatkailijalle. Myymälässä on myös ompelimo, jossa jokainen kaupan oleva vaate voidaan ommella tismalleen asiakkaalle sopivaksi. 

 

Mistä löytää?

Tallinn Fashion Week, 17.–20.10., Kulttuurikattila, Põhja pst 27a, Tallinna. Liput Piletilevistä tai paikan päältä muotinäytöksistä.

www.estonianfashion.eu

http://www.estonianfashion.eu/

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Dmitry Knut, Anete Toming

Lue lisää samasta aiheesta
diana arno muoti muotisuunnittelija muotisuunnittelu muotiviikko suunnittelu tfw virolainen muoti

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

1.5.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman toukokuun tarjoukset

Mainos Prisman toukokuun tarjoukset

22.4.2025 | Ostokset

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

10.4.2025 | Ostokset

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää

28.2.2025 | Ostokset

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää

23.2.2025 | Ostokset

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Jo toista vuotta peräkkäin uusi Voltan kaupunginosa (Volta kvartal) on noussut Tallinnan halutuimmaksi uudiskohteeksi, niin kaupankäynnin volyymin kuin liikevaihdonkin … Lue lisää

6.2.2025 | Ostokset

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Sisustusmatkalle Kopliin Karin Kaplur on pitänyt sisustuskauppa Mööbeldajaa 25 vuotta. Kaupassa myydään vanhoja huonekaluja, sisustusesineitä ja jonkin verran tekstiilejä. … Lue lisää

10.1.2025 | Ostokset

camera icon5
Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella

Tallinna ei ole pelkästään kiehtova matkakohde turisteille, vaan myös inspiroiva paikka sisustajille ja remontoijille. Kaupunki tarjoaa monipuolisen valikoiman alan … Lue lisää