Tuoretta tietoa Virosta
3.3.2021 | Ostokset

Viro kiristää koronarajoituksia: ravintolat, kaupat ja myymälät suljetaan viikonlopuksi – vain ruokakaupat ja apteekit ovat auki

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Viro kiristää koronarajoituksia: ravintolat, kaupat ja myymälät suljetaan viikonlopuksi – vain ruokakaupat ja apteekit ovat auki

 

Koronaepidemian leviämisen vuoksi Viron hallitus asetti tiistaina uusia tiukempia rajoituksia koko maahan. Tarkoituksena on vähentää ihmiskontaktien määrää. Rajoitukset kohdistuvat erityisesti ravintoloihin, baareihin, kahviloihin, kauppoihin ja myymälöihin. Ne eivät saa olla avoinna viikonloppuisin ja arkipäivisinkin on ovet suljettava viimeistään kello 18.00.

Viikonloppuisin ja arkisin iltakuuden jälkeen saavat avoinna olla ainoastaan ruokakaupat, apteekit sekä optikko- ja lemmikkieläinliikkeet. Lisäksi tilojen täyttyvyyttä ja käyttöastetta rajoitetaan. Se voi olla enintään 25 prosenttia normaalista käyttöasteesta.

Urheilukilpailut ja liikuntatapahtumat ovat sallittu vain ammattiurheilijoille. Esimerkiksi suuret hiihtotapahtumat ovat kielletty.

Rajoitukset ovat aluksi voimassa 28. maaliskuuta saakka.

Viron ilmaantuvuusluku on jo yli tuhat. Se on Euroopan toiseksi korkein. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta koronatartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on alle 150.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 ilmaantuvuusluku korona koronarajoitukset koronatilanne rajoitukset Tallinna Viro

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää