30.4.2022 | Viro
Vilkas matkailukevät siivittää Tallinnan Viru-hotellin juhlavuotta
Teksti Petri Saraste
Kuva Julius Jansson / Unsplash
Original Sokos Hotel Viru, Tallinnan maamerkki ja kaupungin suurin hotelli, täyttä 5. toukokuuta 50 vuotta. Viron piristyvä matkailukevät ennakoi legendaariselle hotellille onnistunutta juhlavuotta.
Matkailu on kevään aikana piristynyt. Se näkyy selvästi Viru-hotellin käyttöasteessa. Huhtikuussa liikevaihto on palautunut lähes normaalille tasolle.
”Pääsiäisenä hotellimme oli jo muutamaa huonetta vaille täynnä. Patoutunut tarve matkailla purkautuu nyt, joten hotellivarausten kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Virun juhlavuoden kesästä tulee erinomainen verrattuna pariin edelliseen vuoteen”, hotellinjohtaja Sari Sopanen iloitsee.
Normaalivuosina Viru-hotellissa majoittuu jopa neljännesmiljoona vierasta. Hotelli on koko historiansa ajan ollut erityisesti suomalaisturistien suosiossa. Suomalaisten osuus hotellivieraista on keskimäärin reilusti yli 60 prosenttia.
”Viron ensimmäinen tornitalo on läpi olemassaolonsa pysynyt hotelliyöpyjien suosituimpana valintana Virossa. Sijaintimme Tallinnan ydinkeskustassa on loistava, ja pysymme ajassa kiinni perinteitä ja värikästä historiaamme kunnioittaen”, kertoo Sari Sopanen.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestahotellien käyttöaste
matkailija
matkailu Virossa
Sari Sopanen
suomalaiset Tallinnassa
turisti
viru
Viru-hotelli
20.12.2024 | Viro
Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
Viron opetusministeriö suunnittelee lukukausimaksujen käyttöönottoa yksivuotisille maisteriohjelmille tavoitteenaan lisätä yksityistä rahoitusta korkeakoulutuksessa. Tavoitteena on myös kannustaa opiskelijoita tekemään tietoisempia … Lue lisää
20.12.2024 | Viro
MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Virolainen energiayhtiö Evecon on ostanut MMA-liiga Rajun ja aikoo laajentaa toimintaansa kansainvälisesti. Tuleva kilpailu, Evecon Raju 17, järjestetään 22. … Lue lisää
18.12.2024 | Kulttuuri
Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa
Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää
17.12.2024 | Viro
Virolaiset voivat hakea oman kuusen valtion metsästä
Joulutunnelmaa nostattaa, kun lähdet metsään joulupuun hakuun sen sijaan, että ostat valmiin joulukuusikauppiaalta. Viron metsähallitus (RMK) kehoittaa hakemaan oman … Lue lisää
14.12.2024 | Viro
Suomalainen jättää Viroon 200 euroa päivässä
Suomalaisten tämän vuoden matkailuluvut ovat tiedossa jo kolmelta vuosineljännekseltä. Laivamatkustajien määrässä on kolmen prosentin nousu, kuten aikaisemmin olemme kertoneet. … Lue lisää
10.12.2024 | Viro
Tallinna–Tartto–Riika–Vilna -reittiliikenne alkaa vuoden 2025 alussa
Viron, Latvian ja Liettuan junaliikenteen operaattorit Elron, Vivi ja LTG Link alkavat yhtenäistää aikataulujaan tarjotakseen matkustajille parempia mahdollisuuksia liikkua … Lue lisää
8.12.2024 | Viro
Vastaa kyselyyn kaksois- ja monikansalaisuudesta
Suomessa on käynnissä kansalaisuuslain uudistaminen. Tähän liittyen sisäministeriö tekee parhaillaan selvitystä kaksoiskansalaisuuden tulevaisuudesta ja mahdollisuudesta siirtyä vastavuoroisuusperiaatteeseen. Suomi-Seuran kysely … Lue lisää
6.12.2024 | Viro
Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!