Tuoretta tietoa Virosta
10.10.2024 | Kulttuuri

Viljandin kitarafestivaali kokoaa yhteen lahjakkaita artisteja ympäri maailmaa

Teksti Mark Taylor
Photo Frank Gambale

Viljandin kitarafestivaali kokoaa yhteen lahjakkaita artisteja ympäri maailmaaFrank Gambale

 

Viljandin kitarafestivaali alkoi eilen ja kestää tämän viikon sunnuntaihin (13.10.) saakka. Vuodesta 2008 lähtien Viljandissa järjestetystä tapahtumasta on tulossa yhä suositumpi musiikkitapahtuma Virossa ja maailmalla. Tänä vuonna yleisö saa nauttia virolaisten ja kansainvälisten huippumuusikoiden konserteista. Festivaalilla esiintyvät muun muassa Marcus Tuul, Rainer Jancis ja Frank Gambale

Tänään 10. lokakuuta esiintymisvuorossa on virolainen kitaristi ja multi-instrumentalisti Rainer Jancis, joka tunnetaan työstään Metro Luminalin kanssa. Hän on uransa aikana säveltynyt myös kaksi balettia. Soolokonsertissaan muusikolla on jalkakäyttöinen rumpusetti ja useita kitaroita, joiden avulla hän luo yhden miehen bändin. 

Perjantaista sunnuntaihin Viljandin kitarafestivaalin lavalle astuu kansaivälisiä artisteja lähinaapureista ja kauempaa, kuten Maté Palasti Unkarista, Teemu Viinikainen Suomesta ja Oz Noy Trio Yhdysvalloista. Yksi kohokohdista on Grammy-palkitun yhdysvaltalaisen kitaristin Frank Gambalen keikka. Poikkeuksellisesta ”sweep picking” -tekniikastaan tunnettu Gambale on säveltänyt yli 300 kappaletta eri genreissä, mukaan lukien rock, funk, jazz ja RnB.  

Tarkemmat tiedot koko keikkaohjelmasta ja lipuista löydät Viljandin kitarafestivaalin kotisivuilta

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit Frank Gambale konsertit musiikki tapahtumat tapahtumat Virossa Viljandi Viljandin kitarafestivaali

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää