Tuoretta tietoa Virosta
22.5.2020 | Kulttuuri

Viljandi Folk jää tänä kesänä väliin – korona kurittaa Viron kesätapahtumia

Viljandin perinnemusiikkifestivaalia eli Viljandi Folkia ei järjestetä tänä kesänä koronaepidemiasta johtuvien rajoitusten takia.
Teksti Mikko Virta, kuvat Mikko Virta, Pärnu Hansapäevad, Marek Metslaid, G. Laak

Viljandi Folk jää tänä kesänä väliin – korona kurittaa Viron kesätapahtumiaViljandi Folk on Viron suurin musiikkifestivaali. Tänä kesänä festivaalin tilalla järjestetään kaksi konserttia.

Viljandi Folkin festivaalijohtaja Ando Kiviberg kertoi festivaalin tiedotteessa, että järjestäjät ovat yrittäneet löytää erilaisia ratkaisuja festivaalin järjestämiseksi. Hän kuitenkin toteaa, ettei se ole valitettavasti mahdollista.

”Folk on luonteeltaan iloinen, valoisa ja vapaa musiikkiperinteiden juhla. Voimassa olevien rajoitusten takia ei ole mahdollista järjestää sellaista festivaalia, jollaiseen olemme tottuneet”, Kiviberg toteaa.

Viljandin kukkuloilla ei tänä kesänä järjestetä suosittua kansanmusiikkifestivaalia.

Perinteisen Viljandi Folkin tilalla järjestetään kaksi konserttipäivää: 24. Ja 25. heinäkuuta. Molempina päivinä on sama ohjelma.

Konserttien esiintyjät julkistetaan 15. kesäkuuta, jolloin alkaa myös lipunmyynti. Tällä hetkellä on varmaa ainakin se, että kaikki esiintyjät ovat Virosta. Molempiin konsertteihin saa osallistua tuhat henkilöä.

Vuoden 2020 festivaalille ostetut festivaalipassit ovat voimassa myös kesän 2021 festivaalilla. Lisää tietoa lippujen takaisin ostamisesta saa tästä.

Seuraava Viljandin perinnemusiikkifestivaali järjestetään 22–25.7.2021.

 

Pärnun Hansapäivien markkinahumua saa kokea seuraavan kerran heinäkuussa 2021.

Viron tapahtumia peruttu koronarajoitusten takia

Viron hallitus päätti aikaisemmin toukokuussa, että heinä- ja elokuussa saa järjestää ulkoilmatapahtumia, joissa on maksimissaan tuhat henkilöä.

Sisätiloissa järjestettäviin tapahtumiin voi heinä- ja elokuussa osallistua enintään 500 henkilöä.

Rajoituksen takia moni tapahtuma on jouduttu perumaan Virossa.

Haapsalussa järjestettävä legendaarinen bluestapahtuma Augustibluus tiedotti viime viikolla, että festivaali jää tänä kesänä väliin.

Rammsteinin heinäkuinen konsertti siirtyi ensi kesälle. The Baltic Guiden jutun aiheesta voi lukea tästä.

Saarenmaan oopperapäivät järjestetään koronarajoitusten takia vasta kesällä 2021.

Myös Tallinnan meripäivät, Saarenmaan oopperapäivät, Hiiu Folk ja Pärnun Hansapäivät jäävät tänä kesänä väliin.

Viron kesä ei ole tapahtumien osalta kuitenkaan aivan tyhjä. Pienempiä festivaaleja, konsertteja ja tapahtumia järjestetään eri puolilla maata heinä- ja elokuussa.

The Baltic Guide uutisoi aikaisemmin toukokuussa, että Tallinn Music Week järjestetään elokuun lopussa.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kansanmusiikki kesätapahtuma Viljandi Folk Viljandin perinnemusiikkifestivaali

14.8.2026 | Kulttuuri

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Ruokafestivaali Narvan maut 2026

Viron koilliskulmassa sijaitseva Narva on yksi Viron nousevista matkakohteista. Mikäpä olisikaan siis parempi tapa viettää elokuun lopun lauantaita – tarkemmin … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää