Tuoretta tietoa Virosta
6.2.2021 | Vapaa-aika

Viking Line avaa kesällä uusia reittejä – Kohteina Riika ja Visby

Teksti Timo Huttunen, kuva Priyank P / Unsplash

Viking Line avaa kesällä uusia reittejä – Kohteina Riika ja Visby

 

Viking Linen M/S Gabriella-laivan uudet risteilykohteet kesällä 2021 ovat Riika ja Visby. Myös viime kesänä suuren suosion saanut Maarianhamina on mukana risteilyvalikoimassa.

Risteilyjen yhteyteen voi varata tekemistä kohdekaupungeissa. Esimerkiksi Riiassa on mahdollista osallistua kaupunkikierrokselle tai tehdä retki Jurmalaan. Visbyssä ohjelmistoon kuuluu muun muassa retki Kneippbyn kesämaailmaan, jossa voi tavata Peppi Pitkätossun ja huvitella suuressa vesipuistossa.

”Olemme todella iloisia voidessamme kertoa hyviä uutisia. Asiakkaamme ovat pitkään toivoneet uusia risteilykohteita. Kun ihmisten matkustamista ulkomaille todennäköisesti rajoitetaan myös ensi kesänä, laivamatkustaminen mahdollistaa ulkomaanmatkan tunnelman ja on samalla erittäin turvallista. Gabriella on tyylikäs laiva, jossa on ystävällinen suomalainen palvelu”, kertoo Viking Linen myyntijohtaja Kaj Takolander.

Kevään mittaan yhtiö aikoo julkistaa muitakin uusia risteilykohteita.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
jurmala Kneippby M/S Gabriella Maarianhamina riika risteily Viking Line Visby

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää