Tuoretta tietoa Virosta
8.6.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen Viikonlopun menovinkit Pärnuun – grillifestarit ja menevää musiikkia

Viikonlopun menovinkit Pärnuun – grillifestarit ja menevää musiikkiaPärnussa on nyt markkinahumua Vallikäärun alueella. Grillfest kestää lauantaina myöhään yöhön asti.

Viikonlopun suurin tapahtuma Pärnussa on Grillfest, joka täyttää Vallikäärun kentän ruoka- ja myyntikojuilla perjantaina ja lauantaina.

Vallikäärussa on melkoista markkinahumua, sillä paikan päällä on satoja ruokaa ja juomaa tarjoavia myyjiä. Tapahtumassa käy vuosittain jopa 50 000 hyvän ruuan ja juoman ystävää.

Grillfest ei ole pelkkää syömistä varten, vaan tarjolla on myös monipuolinen kattaus livemusiikkia. Grillifestarikansaa tanssittavat virolaisten kestosuosikit Shanon, Koit Toome ja Merlyn Uusküla.

Grillifestareiden virallinen afterparty on lauantaina Pärnun Kuursaalissa, jossa esiintyy maan suosituimpiin artisteihin lukeutuva Tanel Padar yhtyeineen.

Perjantaista sunnuntaihin kestävä Mullfest keskittyy kuohujuomien ympärille. Useat Pärnun kahvilat ja ravintolat tarjoavat kuohujuomaa ja sen oheen hyvää syötävää.

Sunnuntaina on vuorossa koko perheen piknik Koidulan puistossa Pärnun keskustassa.

Perinteinen Mies ja Nainen -taidenäyttely on Pärnun Nykytaiteen museossa yleisölle avattu 10. kesäkuuta lähtien. Jo 26. kertaa järjestettävän näyttelyn teemana on tällä kertaa vapaus. Näyttely on avoinna 1. syyskuuta asti.

Viidessä salissa on esillä virolaisten taiteilijoiden lisäksi teoksia hollantilaisilta, latvialaisilta ja liettualaisilta taiteilijoilta. Maalausten lisäksi näytteillä on veistoksia, valokuvia ja grafiikkaa.

Teksti ja kuva Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
grillifestivaali pärnu mies ja nainen pärn mullfest pärnu pärnun nykytaiteen museo ruokafestivaali taidenäyttely pärnu taide pärnu

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää