Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2012 | Vapaa-aika

Vauhdikas kesäpäivä koko perheen voimin

Vauhdikas kesäpäivä koko perheen voimin

Vauhdikas kesäpäivä koko perheen voimin

Vaikka Virosta puuttuu vielä kunnon huvipuisto vuoristoratoineen, löytyy maasta kuitenkin paljon muita jännittäviä kohteita, joissa saa koko päivän kulumaan rattoisasti.

Vembu-Tembumaa ja Vudila ovat molemmat ulkoilmapuuhakeskuksia, joissa on vesiliukumäkiä, mönkijäratoja, pomppulinnoja ja muita vempaimia. Vudila sijaitsee Tarton pohjoispuolella Tabiveressa ja Vembu-Tembumaa puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta Kurtnassa. Päivälippu maksaa molempiin 15 euroa per lapsi.

Elistveren eläintarha lienee Tallinnan ulkopuolisista eläinkohteista tunnetuin. Elistveressa elelee monenlaisia metsäneläimiä, kuten karhuja, ilveksiä ja hirviä. Pärnun MiniZoo matelijoineen sai keväällä uudet ja suuremmat tilat läheltä Tallinnan porttia. Käärmeiden lisäksi MiniZoossa asustaa muun muassa hämähäkkejä ja kilpikonnia sekä 14-vuotias niilinkrokotiili.

Liikunnallista hauskanpitoa etsivän kannattaa suunnata kohti seikkailupuistoja, joita on Noarootsissa, Audrussa, Otepäässä ja uusin Võrtsjärven rannalla Viiratsissa. Useimmiten kiipeily tapahtuu korkealla puiden lehvästössä köysiä pitkin tasapainoillen. Monissa kohteissa on pikkulapsille oma seikkailurata.

Tartossa lapsia kiinnostaa varmasti lelumuseo (mänguasjamuuseum), jossa esitellään leikkikaluja vuosikymmenten takaa. Leikkihuoneessa voi koko perhe pelata lautapelejä, piirtää ja leikkiä. Tiedekeskus on AHHAA:ssa vierähtää helposti koko päivä. Tekemistä ja ihmeteltävää riittää katonrajassa pyöräilystä vesitykillä ampumiseen. Heinäkuussa näytetään AHHAA:n 4D-elokuelokuvateatterissa Ahhaa, Lottele külla -elokuvaa, jossa seikkailee animaatiohahmo Lotte.

Haapsalun Ilonin Ihmemaa johdattaa lapset ja lapsenmieliset Astrid Lindgrenin satujen maailmaan. Haapsalussa lapsuutensa viettänyt Ilon Wikland kuvitti monia Lindgrenin tuttuja satuja, kuten Katto-Kassisen, Veljeni Leijonamielen ja Ronja Ryövärintyttären. Ilonin Ihmemaa -keskuksessa saa askarrella, leikkiä ja seurata lastenteatteria vanhan puutalon sisäpihalla.

Viron maantiemuseo valittiin hiljattain maan lapsiystävällisimmäksi museoksi. Museon tehtävänä on esitellä kaikkea teihin liittyvää, kuten erilaisia kulkuneuvoja ja tienrakennusvälineistöä. Liikennepuistossa pikkuväki pääsee harjoittelemaan liikennesääntöjä polku- ja sähköautoilla. Lisäksi hullunkurisilla polkupyörillä voi kokeilla ajotaitojaan. Maantiemuseo sijaitsee Etelä-Virossa Kanepin kunnassa, 48 kilometrin päässä Tartosta.

Sateisina päivinä voi vesileikkejä harrastaa sisätiloissa. Kylpylöitä löytyy muun muassa Toilasta, Pärnusta, Kuressaaresta, Haapsalusta, Tartosta ja Rakveresta.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT EDGAR TAMMUS, ANDREI CHERTKOV, MIKKO VIRTA, JAREK JÕEPERA

Lue lisää samasta aiheesta

31.5.2025 | Vapaa-aika

camera icon5
Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan

Põhjala-tehdas (Põhjalatehas) on Koplin oma luova kaupunginosa, aivan kuten Telliskivi on Kalamajan. Alueen kehittäminen alkoi vuoden 2018 tienoilla. Nopeasti … Lue lisää

26.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää

24.5.2025 | Vapaa-aika

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Yksikään kesä ei ala Virossa ilman vuosittaista Tarton pyöräilykisaa. Tuhannet pyöräilijät täyttävät Etelä-Viron kadut ja tiet. Tapahtumassa on useita … Lue lisää

22.5.2025 | Kulttuuri

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa vuonna 2023 valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

14.5.2025 | Vapaa-aika

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Kuvittele maailma, jossa tiedät kaiken viskistä: osaat arvostaa parhaimpia viskejä, tarjoat vieraillesi vain huippuluokan viskicocktaileja ja viihdytät heitä kertomalla … Lue lisää