Vanhan musiikin säkenöivästä voimasta
Vanhan musiikin säkenöivästä voimasta
Raidallisissa kapeissa housuissaan, verkkokankaisessa puvuntakissa ja pitkät hiukset nutturalla Andres Mustonen näyttää pikemminkin rocktähdeltä kuin klassisen musiikin tyypilliseltä edustajalta.
Ja samaan tapaan mies liikehtii myös lavalla, vetreästi ja kiihkeästi, viulu kevyesti leuan alla.
Mustonen tuntuu olleen aina aikaansa edellä. Vain 19-vuotiaana konservatorion opiskelijana hän perusti Hortus Musicus -yhtyeen, jonka synnystä tulee tänä syksynä kuluneeksi 40 vuotta.
Keskiajan ja renessanssin musiikkia avantgardistisella otteella esittänyt Hortus Musicus oli outolintu tuolloisessa Virossa, koko Neuvostoliitossa ja muuallakin maailmassa. Monet myöhemmin perustetut varhaisen musiikin orkesterit ovat syntyneet yhtyeen innoittamina.
”Emme esitä koinsyömää ja homeista musiikkia. Siinä mielessä emme ole koskaan esittäneet vanhaa musiikkia”, Mustonen torjuu varmemmaksi vakuudeksi. Konsertin kokeneet tietävät sen. Rytmit saavat yleisön tanssimaan ja elämään mukana.
Andres Mustonen puhuu antaumuksella uudesta estetiikasta, jonka keskiössä on tulkinta. Muusikko esittää säveltäjän luoman teoksen aina omalla tavallaan, improvisoi ja varioi. Se on myös selitys, miksi yhtye on yhä elossa. Hortus on aina nauttinut siitä mitä tekee, soittamisesta.
Alkuperäisestä kokoonpanosta on yhä mukana useita muusikkoja. Heitä pitää yhdessä moni asia.
”Ilo, positiivisuus, luovuus, improvisointi, valtaisa entusiasmi ja keskinäinen rakkaus. Se ei väsytä koskaan.”
Hortusta on edelleen yhtä vaikea lokeroida kuin syntyhetkillään. Repertoaarin yhtä linjaa edustaa eurooppalainen perinne, barokin ja renessanssin helmet polyfonisine ja harmonisine sointuineen.
Viime vuosina ohjelmaan on tunkenut maailmanmusiikki, mutta ei päälleliimattuna koreiluna, vaan vakavana syvenemisenä esimerkiksi Balkanin, Lähi-Idän tai Intian musiikkiin.
Kokeilija ja vapaa ihminen
Hortuksen koti on Lyhyen jalan porttitornissa Tallinnan vanhassakaupungissa. Keskiaikainen miljöö luo yhtyeen ympärille uskottavat kehykset. Paikka on yhtyeelle niin tärkeä, että soittajat kummittelevat siellä varmaan vuosisatojenkin päästä.
Mutta palataanpa vielä syksyyn 1972. Hortus Musicus ei syntynyt tyhjästä, jo sitä ennen Mustonen järjesti erilaisia kokeellisia konsertteja ja häppeninkejä. Hän tutustui tuolloin kuuluisiin nykysäveltäjiin, kuten Sofia Gubaidulinaan, Krzysztof Pendereckiin ja Gija Kantšeliin.
Syvällä neuvostokaudellakin Andres Mustonen koki olevansa vapaa ihminen.
”Taistelimme itsemme henkisesti vapaiksi, valtio tuli perässä vasta 20 vuotta myöhemmin,” Mustonen heittää hilpeästi.
”Vapaus ei ole vain sitä että pääsee vapaasti rajan yli. Nykyään on toisenlaisia rajoituksia.”
Neuvosto-Virossa Hortukseen suhtauduttiin kuitenkin alkuun varauksella, sen esittämää musiikkia pidettiin uskonnollisena. Pelastava tuki tuli vaikutusvaltaisilta musiikkipiireiltä Moskovasta, ja yhtye esiintyikin parhaimmissa saleissa pitkin laajaa neuvostomaata.
Muiden kokeilujensa ohella Andres Mustonen on pannut alulle useita festivaaleja. Helmikuinen MustonenFest on luojansa näköinen rikkomalla rajoja ja yhdistämällä 1700–1800-luvun musiikkiin rockia, poppia ja jazzia.
Mustonen on myös arvostettu kapellimestari, jonka tahtipuikko heiluu milloin missäkin päin maailmaa. Suomessa hän arvelee johtaneensa melkein kaikkia orkestereita RSO:sta alkaen.
Suhde Suomeen onkin läheinen. Hortuksen ensimmäinen ulkomaankeikka oli Helsingin juhlaviikoilla 1979, ja myöhemmät esiintymiset ja tapaamiset Kuhmossa, Naantalissa ja eri festivaaleilla avasivat oven muualle maailmaan. Kaksi Seppoa, Kimanen ja Heikinheimo, silasivat tietä.
”Suomi oli ikkuna, josta lähdimme lentoon, Eurooppaan, Israeliin, Yhdysvaltoihin”, Mustonen kuvaa kauniisti.
TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV, HARRI ROSPU
Lue lisää samasta aiheesta