Tuoretta tietoa Virosta
1.3.2022 | Kulttuuri

Valokuvamuseossa aukeaa Katrina Tangin maaseudun kouluista kertova näyttely ”Kaduv võlu. Eesti maakoolide elu”

Teksti Timo Huttunen
Kuvat Katrina Tang

Valokuvamuseossa aukeaa Katrina Tangin maaseudun kouluista kertova näyttely ”Kaduv võlu. Eesti maakoolide elu”

 

Valokuvaaja Katrina Tang avaa Tallinnassa 3. maaliskuuta 2022 dokumentaarisen valokuvanäyttelyn ”Kaduv võlu. Eesti maakoolide elu”. Valokuvamuseossa (Fotomuuseum) aukeavaa, maaseudun kouluista kertovaa projektiaan Tang on tehnyt jo vuodesta 2004 lähtien.

Vangitsemalla filmille Viron maaseutukoulujen elämää Tang nostaa esiin unohdettuja arvoja. Hänen kuvansa ovat visuaalista historian kirjoitusta.

Hitaan valokuvausmenetelmän käyttö ja kuvaus keskikokoisella analogisella kameralla on myös ollut hyödyllistä, sillä se on lisännyt kuviin runollista syvyyttä, tuonut menneisyyttä lähemmäksi ja herättää katsojassa muistoja.

”Muistan lukeneeni vuonna 2004 uutisia koulu-uudistuksesta ja siitä, että kouluja aiotaan sulkea pienillä maaseutupaikkakunnilla. Pian huomasinkin koputtelevani Pärnumaalla Suigun koulun oveen kysyäkseni, voisinko ottaa valokuvia heidän pienestä yhteisöstään. Seuraavat kahdeksan vuotta olin osa heidän perhettään. Kävin myös lähikouluissa, kuten Taalissa, Seljassa ja Kablissa, jotka myös sijaitsivat Pärnumaalla. Nyt kaikki neljä koulua ovat suljettu”, Katrina Tang kertoo.

Valokuvaaja näkee positiivisena asiana uusien, oma-aloitteisesti perustettujen koulujen syntymisen. ”Esimerkiksi Hiidenmaan vapaakoulu ja Lilleorun peruskoulu ovat tällaisia. Siksi valokuvaprojektia ei ole vielä tarkoitus lopettaa”, Tang jatkaa.

Maaseudun kouluissa Tang pitää tärkeänä henkilökohtaista lähestymistapaa oppimiseen.

Katrina Tang on virolainen valokuvaaja, joka on suorittanut valokuvauksen kandidaatin tutkinnon Bournemouthista, Englannista.

Tang on työskennellyt tunnettujen tuotemerkkien ja julkaisujen kanssa, mukaan lukien Gucci, Clarks, Mini Boden, Oeuf NYC, Fcuk, Very French Gangsters, Medela, The Times ja Milk Magazine

”Kaduv võlu. Eesti maakoolide elu” -näyttely on esillä valokuvamuseossa huhtikuun puoliväliin asti.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Fotomuuseum kamera taidenäyttely tallinnan kaupunginmuseo valokuva valokuvamuseo valokuvanäyttely

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää