Tuoretta tietoa Virosta
11.3.2021 | Viro

Uuden tiukemman rajoitukset astuvat voimaan tänään – Ravintolat ja kaupat sulkeutuvat

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Uuden tiukemman rajoitukset astuvat voimaan tänään – Ravintolat ja kaupat sulkeutuvat

 

Viron hallitus päätti maanantaina tiukemmista koronarajoituksista, jotka tulevat voimaan tänään torstaina 11. maaliskuuta. Uudet rajoitukset ovat voimassa vähintään kuukauden ajan.

”Tuoreet tiedot näyttävät, että koronaviruksen aggressiivisempi brittiläinen versio leviää Virossa ennustettua nopeammin. Sairaanhoitojärjestelmämme on kriisissä”, sanoi pääministeri Kaja Kallas.

”Tilanne on erityisen paha Tallinnassa ja Pohjois-Virossa, jossa terveydenhoidon kestokyky on valtavan paineen alla, mutta tilanne on vaikea kaikkialla Virossa. Tämän vuoksi hallitus päätti ottaa käyttöön uusia rajoituksia, joiden tavoitteena on vähentää ihmisten väliset kontaktit minimiin. Tämä on ainoa tapa selvitä kriisistä. Se, kuinka nopeasti onnistumme, riippuu meidän jokaisen käyttäytymisestä”, Kallas jatkoi.

 

Uudet koronarajoitukset koskevat myös ulkotiloja

2+2 -sääntö tulee voimaan myös julkisissa ulkotiloissa. Tämä tarkoittaa sitä, että maksimissaan kaksi ihmistä voi liikkua yhdessä pitämällä kahden metrin etäisyyden toisiinsa. Rajoitus ei koske perheitä eikä tilanteita, joissa sääntöä on mahdoton noudattaa.

 

Lapset ja koululaiset jäävät kotiin – Myös harrastustoimintaa, urheilua ja kulttuurielämää rajoitetaan

Hallitus suosittelee, että lapsia ei viedä lastentarhaan tai lastenhoitoon, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä.

Koululaiset siirtyvät etäopetukseen. Tämä koskee myös peruskoulun loppukokeisiin ja tentteihin valmistautuvia oppilaita. Määräys ei koske opiskelijoita, jotka tarvitsevat koulutuksen tukipalveluja, konsultointia oppimistulosten saavuttamiseksi tai tenttien ja kokeiden suorittamisessa.

Kaikki harrastustoiminta ja urheilu sisätiloissa on kielletty. Ulkona ne ovat sallittuja vain jos 2+2 -sääntöä noudatetaan. Urheilua koskevat rajoitukset eivät koske ammattilaisurheilijoita ja maajoukkueiden jäseniä.

Urheilukilpailut ja -tapahtumat ovat kielletty. Poikkeuksen tekevät kilpailut, jotka ovat tarkoitettu vain ammattiurheilijoille. Urheilutapahtumaan saa sisätiloissa osallistua enintään 50 ihmistä ja ulkona enintään sata ihmistä.

11. maaliskuuta lähtien on myös kiellettyä järjestää sisä- ja ulkoilmatapahtumia tai viettää aikaa paikoissa, joissa tarjotaan viihdepalveluja. Myös yleiset kylpylät, uimahallit ja saunat sulkeutuvat.

 

Ravintolat ja kaupat menevät kiinni

Ravintolat saavat myydä vain noutoruokaa.

Kaikki kaupat ja myymälät on suljettava. Rajoitus ei koske elintarvikemyymälöitä, apteekkeja, teleyhtiöiden myyntipisteitä, optikkoliikkeitä, lemmikkieläinmyymälöitä ja huoltoasemia.

Avoinna olevien kauppojen ja myymälöiden tilojen käyttöaste ei saa ylittää 25 prosenttia normaalikäyttöasteesta.

Muiden kauppojen ainoat sallitut myyntimuodot ovat sellaisia, jossa tavarat luovutetaan asiakkaalle ilman, että asiakas tulee sisätiloihin: esimerkiksi drive-in -tyyppinen myynti tai myynti ulkotiloissa. Kaupan on myös varmistettava, että asiakkaat eivät ole kontaktissa toisiinsa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 drive-in etäopetus koronakriisi koronarajoitukset Virossa koronavirus Tallinna

25.5.2025 | Viro

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Näistä puhutaan Virossa

Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää

15.5.2025 | Luonto

camera icon10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää

13.5.2025 | Viro

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää

1.5.2025 | Viro

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

27.4.2025 | Viro

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää

18.4.2025 | Viro

camera icon6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää