Tuoretta tietoa Virosta
21.5.2020 | Vapaa-aika

Usein kysyttyjä kysymyksiä Suomeen matkustamisesta koronavirusepidemian aikana

Teksti Silja Hurskainen 
Kuvat Andrei Chertkov, Ahti Törrönen / Rajavartiolaitos

Usein kysyttyjä kysymyksiä Suomeen matkustamisesta koronavirusepidemian aikanaOli laivamatkan suunta sitten Viroon tai Suomeen, kannattaa huolellisesti tutustua rajanylityksen edellytyksiin kohdemaassa. Näin säästyy kurjalta tilanteelta, jossa joutuu kääntymään rajalla takaisin.

Lomamatkaa Viroon suunnitteleva joutuu vielä odottamaan, että matkustajaliikenne Suomen ja Viron välillä vapautuu täysin. Suomen Rajavartiolaitos toteaa ohjeissaan, että vapaa-ajan matkustamista ulkomaille ei toistaiseksi suositella. Suomen ja Viron välillä on tällä hetkellä sallittua vain työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne. 

Liikennettä maiden välillä kuitenkin on, ja Suomen Rajavartiolaitos on koonnut vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin rajanylityksestä koronavirusepidemian aikana.

Tässä esitellyt Rajavartiolaitoksen vastaukset koskevat siis Suomeen suuntautuvaa liikennettä.

Virossa vastaava viranomainen ja poliisi- ja rajavartiolaitos (PPA), jonka ohjeet Viroon saapumiseen löytyvät tästä linkistä. Ohjeet Viron rajan ylittämiseen ovat viroksi, englanniksi ja venäjäksi.

 

Usein kysyttyjä kysymyksiä Suomen rajan ylitykseen liittyen

Suomen Rajavartiolaitos muistuttaa, että Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan. Tämä oikeus on kirjattu Suomen perustuslaissakin. Jokaisella on myös oikeus lähteä maasta, ellei tätä oikeutta ole lakiperusteisesti rajoitettu. Vapaa-ajan matkustamista ulkomaille ei toistaiseksi suositella.

Alla muutamia useimmin kysyttyjä kysymyksiä rajanylityksestä Suomeen. Kaikki kysymykset ja vastaukset löytyvät tästä linkistä

Koronavirusepidemian aikaiseen työvoiman liikkuvuuteen liittyviin kysymyksiin on lisätietoa myös Suomen työ- ja elinkeinoministeriön nettisivulla.

 

KYSYMYS: Olen Suomen kansalainen ja asun toisessa EU- tai Schengen-valtiossa (esimerkiksi Viro). Voiko tässä maassa asuva perheenjäseneni saapua myös Suomeen?

VASTAUS: Vapaan liikkuvuuden säännöksiä sovelletaan Suomen kansalaisen perheenjäseneen, jos Suomen kansalainen on käyttänyt vapaan liikkuvuuden direktiivin mukaista liikkumisoikeuttaan asettumalla toiseen jäsenvaltioon ja perheenjäsen tulee Suomeen hänen mukanaan tai seuraa häntä myöhemmin. Maahan voi saapua Suomen kansalaisen perheenjäsen, jos hänellä on vaadittava oleskeluoikeuden osoittava asiakirja Suomessa tai muussa EU- tai Schengen-valtiossa.

 

KYSYMYS: Voinko matkustaa toisesta Schengen-maasta (kuten Virosta) Suomeen työmatkaliikenteessä?

VASTAUS: Kaikki Schengenin sisärajat ylittävä työsuhteeseen tai toimeksiantoon perustuva työmatkaliikenne on sallittua. Työmatkan tarkoitus ja edellytykset selvitetään rajatarkastuksen yhteydessä. Rajatarkastuksessa on varauduttava esittämään työmatkan perusteet ja erityisesti työsuhdetta tai toimeksiantoa koskevat asiakirjat.

Rajatarkastus

Suomen rajoilla on edelleen käynnissä rajatarkastukset.

 

KYSYMYS: Voinko saapua Suomeen opintojen perusteella?

VASTAUS: Suomeen voi saapua sisärajan kautta suomalaiseen oppilaitokseen opiskelemaan hyväksytty opiskelija.

 

KYSYMYS: En ole Suomen kansalainen. Voinko saapua Suomeen vierailemaan ystäväni luona?

VASTAUS: Vapaa-ajan matkustaminen (esimerkiksi vierailu tuttavien mökillä) ei ole ulkomaan kansalaisille välttämätön syy saapua Suomeen. 

 

KYSYMYS: Mikä on välttämätön henkilökohtainen syy saapua Suomeen?

VASTAUS: Suomeen voi saapua sisärajan kautta välttämättömästä henkilökohtaisesta syystä.

Välttämättömäksi henkilökohtaiseksi syyksi tulkitaan henkilökohtaista läsnäoloa edellyttävä suoritus tai tapahtuma, joka ei siedä viivästystä ja, jonka toteuttamatta jääminen aiheuttaisi olosuhteet huomioiden kohtuutonta haittaa.

Välttämättömät henkilökohtaiset syyt arvioidaan tapauskohtaisesti rajatarkastuksen yhteydessä.

Ulkomaan kansalaiset, jotka omistavat kiinteistön Suomessa voivat saapua Suomeen suorittamaan omistamalleen kiinteistölle välttämättömiä huolto- ja kunnostustöitä, jos työn suorittaminen vaatii omistajan henkilökohtaista läsnäoloa eikä työ siedä viivästystä ja, jonka toteuttamatta jääminen aiheuttaisi olosuhteet huomioiden kohtuutonta haittaa.

Pelkkä tarkastuskäynti ei ole välttämätön syy.

Esimerkiksi kiinteistön suojaaminen uhkaavalta tulvalta voidaan tulkita välttämättömäksi henkilökohtaiseksi syyksi saapua maahan.

Suoritettavan huolto- ja kunnostustyön välttämättömyys tulee pystyä perustelemaan rajatarkastuksen yhteydessä.

 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia:

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
matkustaminen rajavartiolaitos suomi Viro

26.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle

Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää

24.5.2025 | Vapaa-aika

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan

Yksikään kesä ei ala Virossa ilman vuosittaista Tarton pyöräilykisaa. Tuhannet pyöräilijät täyttävät Etelä-Viron kadut ja tiet. Tapahtumassa on useita … Lue lisää

22.5.2025 | Ravintolat

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”

Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa vuonna 2023 valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää

18.5.2025 | Vapaa-aika

Lemmikin kanssa museoon

Lemmikin kanssa museoon

Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

14.5.2025 | Vapaa-aika

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa 

Kuvittele maailma, jossa tiedät kaiken viskistä: osaat arvostaa parhaimpia viskejä, tarjoat vieraillesi vain huippuluokan viskicocktaileja ja viihdytät heitä kertomalla … Lue lisää

10.5.2025 | Vapaa-aika

Silakkajuhlat Laon kylässä

Silakkajuhlat Laon kylässä

Kukapa ei rakastaisi korppujauhoissa pyöriteltyjä ja voissa paistettuja silakkafileitä! Tänään 10. toukokuuta niitä ja monia muita silakkaisia ruokia on … Lue lisää