Tuoretta tietoa Virosta
1.11.2023 | Kulttuuri

Tutustu maatilan elämään uudessa vuorovaikutteisessa näyttelyssä Viron ulkoilmamuseossa

Teksti Mark Taylor
Kuva Viron ulkoilmamuseo

Tutustu maatilan elämään uudessa vuorovaikutteisessa näyttelyssä Viron ulkoilmamuseossa

 

Viron ulkoilmamuseossa on avautunut uusi näyttely, joka on suunnattu lapsille. ”Jokainen pieni askel on tärkeä” -näyttelyssä lapset ja koko perhe voivat tavata kotieläimiä ja oppia niistä kaikkea uutta. 

Uusi perusnäyttely sijaitsee museoalueella Kolgan tilan navetassa. Se on klassinen esimerkki Hiidenmaan maaseutuarkkitehtuurista. Kävijät voivat tutustua navetan asukkeihin ja saada uutta tietoa kotieläimistä interaktiivisten pelien avulla. Paikan päällä opitaan, miten kotieläimiä hoidetaan ja mitä vastuita kotieläinten pitoon liittyy. 

Lisäksi kävijät oppivat kestävän kehityksen merkitystä ja arvostamaan eläimiä.  Näyttely pyrkii siirtämään hyödyllisiä ympäristöarvoja eteenpäin nuoremmalle sukupolvelle. 

”Jokainen pieni askel on tärkeä” -näyttely keskittyy kahden päähenkilön ympärille: paimenpoika Ants, joka on 1800-luvun lopulta ja Liina, joka on nykyaikainen kaupunkilaistyttö. Näyttely syventyy eri aiheisiin näiden kahden hahmon dialogin kautta, ja tarjoaa joukon interaktiivisia käytännön tehtäviä, jotka rohkaisevat kävijöitä pohtimaan kulutustottumuksiaan.  

Voit lukea lisää näyttelystä ja Viron ulkoilmamuseosta sen virallisilta kotisivuilta.

 

”Jokainen pieni askel on tärkeä” -näyttely, Viron ulkoilmamuseo, Tallinna.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
historia kotieläimet näyttelyt näyttelyt lapsille Tallinna Viron kulttuuri Viron maaseutu viron ulkoilmamuseo

2.1.2026 | Kulttuuri

Joulut jatkuvat vielä IgluParkissa

Joulut jatkuvat vielä IgluParkissa

Vaikka joulupyhät ovat jo ohi ja Vanhankaupungin joulutori on purettu, voit vielä aistia juhlatunnelmaa Tallinnassa ennen arkikiireisiin paluuta. Meren … Lue lisää

30.12.2025 | Kulttuuri

Tartto juhlii uutta vuotta musiikin merkeissä 

Tartto juhlii uutta vuotta musiikin merkeissä 

Tartossa uusi vuosi otetaan vastaan musiikillisissa tunnelmissa 31. joulukuuta. Juhlan avaa konsertti, jossa esiintyvät arvostettu kitaristi ja tuottaja Raul … Lue lisää

30.12.2025 | Kulttuuri

Barokkimestaria juhlitaan Tallinnassa

Barokkimestaria juhlitaan Tallinnassa

Saksalaisen säveltäjän Johann Sebastian Bachin musiikkia on soitettu ympäri maailmaa jo lähes kolmen vuosisadan ajan. Mikä olisikaan parempi tapa … Lue lisää

29.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

30.12. Terminaator – vuoden päätöskonsertti, Tartto Legendaarinen virolaisyhtye Terminaator esiintyy uudenvuodenkonsertissa Viron kansallismuseossa Tartossa. 31.12. Tallinnan uudenvuodenaaton konsertti, … Lue lisää

28.12.2025 | Kulttuuri

Uudenvuodenaaton konsertti Vapaudenaukiolla

Uudenvuodenaaton konsertti Vapaudenaukiolla

Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa uudenvuodenaattoa kuin tuhansien ihmisten ja loistavan livemusiikin parissa. Juuri näin tapahtuu Tallinnan Vapaudenaukiolla uudenvuodenaattona. … Lue lisää

27.12.2025 | Kulttuuri

Kumu täyttää ensi vuonna 20 vuotta 

Kumu täyttää ensi vuonna 20 vuotta 

Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotista taivaltaan. Se avasi ovensa yleisölle 18. helmiikuuta 2006 lähes neljän vuoden rakennustöiden ja yli kymmenen … Lue lisää

25.12.2025 | Kulttuuri

camera icon6
Viro on museoiden luvattu maa

Viro on museoiden luvattu maa

Viroa voidaan hyvin kutsua leikkimielisesti museoiden luvatuksi maaksi. Pieneen maahan mahtuu yli 170 virallista museota. Niiden lisäksi Virossa on … Lue lisää

23.12.2025 | Kulttuuri

Kuuluisa legonäyttely Art of the Brick kerää yleisöä Tallinnassa

Kuuluisa legonäyttely Art of the Brick kerää yleisöä Tallinnassa

Kansainvälinen näyttely Art of the Brick avautui 28. marraskuuta Tallinnan Telliskiven M-rakennuksessa. Näyttelyssä on taiteilija Nathan Sawayan yli 70 … Lue lisää