27.9.2021 | Kulttuuri
Tommi Korpela valittiin parhaaksi miesnäyttelijäksi Viron tärkeimmässä elokuva-alan tapahtumassa
Teksti Timo Huttunen, kuva Andres Teiss

Suomalaisnäyttelijä Tommi Korpela voitti parhaan miesnäyttelijän palkinnon roolistaan kalastaja Kari Kolehmaisena Veiko Õunpuun elokuvassa ”Viimased” eli viimeiset. Elokuva voitti myös Viron parhaan elokuvan tittelin. Elokuvan naispääosassa on suomalainen Laura Birn.
Vuoden 2021 Viron elokuva- ja televisiotuotannon palkinnot jaettiin Tallinnassa järjestetyssä EFTA-gaalassa. Palkinnot jaettiin tänä vuonna viidennen kerran.
Postimees-lehden haastattelussa Korpela kertoo, että ohjaaja Veiko Õunpuulla on omintakeinen tyyli tehdä elokuvaa.
”Usein materiaalia kuvattiin tuntikausia, mutta sitä ei käytetty mihinkään. Veikohan on taustaltaan taidemaalari. Elokuvaa tehdessäkin hänellä oli tyhjä kangas edessään ja hän vain katsoi, mitä sille oli tulossa”, Korpela kertoo.
”Ensimmäisellä viikolla ajattelimme, että mitä helvettiä. Emme todellakaan saaneet mitään aikaiseksi. Veiko kuitenkin syytti siitä itseään, ei näyttelijöitä. Hän sanoi, ettei vielä tiedä miten edetä. Ensimmäisellä kuvausviikolla siis improvisoitiin, mutta sen jälkeen asiat alkoivat selkeytyä. Mutta Veikolla ei ole tapana kertoa, mitä hän suunnittelee. Usein emme tienneet, mitä tapahtuu seuraavaksi. Onko sinä päivänä kuvauksia ja jos niitä on, niin millaisia?”, Tommi Korpela jatkaa.
”Luotin kuitenkin Veikoon sataprosenttisesti. Tiesin hänen tyylinsä. Olen tuntenut hänet jo pitkään. En koskaan epäillyt hänen ratkaisujaan”, Korpela toteaa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaEFTA
elokuva
elokuvapalkinto
filmi
Laura Birn
paras miesnäyttelijä
teatteri
Tommi Korpela
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää