Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2020 | Viro

Todellinen jättipaukku: Virossa ajetaan syyskuussa MM-ralli

Teksti Silja Hurskainen, kuva Kaspar Orasmäe / Visit Estonia

Todellinen jättipaukku: Virossa ajetaan syyskuussa MM-ralliVirossa ajetaan syyskuussa MM-ralli. Vielä ei ole selvää, millaiset yleisörajoitukset tuolloin ovat voimassa.

Etelä-Viron sorateillä ajetaan historiassa ensimmäistä kertaa rallin maailmanmestaruussarjan osakilpailu. Asia vahvistui torstaina 2. heinäkuuta. Asiasta ovat uutisoineet kaikki Viron tiedotusvälineet, kuten ERR, Postimees ja uutisportaali Delfi

”Tämä on unelman täyttyminen”, totesi Rally Estonian pääjärjestäjä Urmo Aava rallin tiedotustilaisuudessa. 

Ralli ajetaan 4.–6. syyskuuta. Kyseessä on rallin MM-sarjan ensimmäinen osakilpailu koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. 

Ennen epidemiaa rallin MM-sarjassa ehdittiin ajaa kolme osakilpailua. Kevään ja kesän osakilpailuista jäi pois muun muassa Jyväskylän MM-ralli. 

 

Sallittu katsojamäärä epävarma

Virossa astui 1. heinäkuuta voimaan sääntö, että ulkona järjestettäviin tapahtumiin voi osallistua enintään 1 000 ihmistä kilpailijat ja katsojat yhteen laskettuna. 

Vielä ei tiedetä, millaiset katsojarajoitukset ovat voimassa syyskuussa. Rallifanien ei siis kannata välittömästi alkaa varata matkalippujaan. 

Urmo Aava totesi tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa, että järjestäjien tulee olla valmiita myös siihen, että ralli ajetaan täysin ilman katsojia. 

Tiedotustilaisuudessa mukana ollut Viron pääministeri Jüri Ratas sanoi, että hallitus neuvottelee tapahtumien kävijämäärärajoituksista seuraavan kerran ensi viikolla. 

 

Mäkisen ennustus ei käynyt toteen 

The Baltic Guide haastatteli maaliskuussa 2020 Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkö Tommi Mäkistä. Mäkinen arveli tuolloin, että Virossa tuskin voidaan koskaan järjestää WRC-rallia. 

Lue Mäkisen haastattelu tästä linkistä

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus ralli tommi mäkinen urheilu

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää