17.9.2015 | Vapaa-aika
The Baltic Guide testaa: Virolaiset raejuustot

Runsaasti proteiinia sisältävä raejuusto on monen dieettiruokaa, joka sopii yhteen niin suolaisten kuin makeidenkin makujen kanssa. Virolaisissa raejuustoissa proteiinia on 12–15 prosenttia.
Viroksi raejuusto on kodujuust (kotijuusto) tai teraline kohupiim (rakeinen rahka). Sen valmistus alkoi Neuvosto-Eestissä, kun Moskovasta lähetettiin uusi viisivuotissuunnitelma, jonka tavoitteissa oli juustotuotannon kasvattaminen lähes kaksinkertaiseksi.
Raejuusto on vähärasvainen ja Virossa sitä valmistetaan joko perinteisesti (klassikaline) tai hapankerman kanssa (hapukoorega). Lisäksi markkinoilla on myös maustettuja juustoja, joiden makuina on esimerkiksi suolakurkku-tilli, tonnikala ja lakka.
The Baltic Guide testasi perustuotteet neljältä virolaiselta tuottajalta. Juustoihin erikoistunut Estover Piimatööstus oli molemmissa ryhmissä testaajien suosikki Ottotuotteillaan. Valio Eestin Almaraejuustot olivat kakkosena. Testaajat pitivät arviointia haastavana, mutta eroja löytyi muun muassa happamuudessa ja mehevyydessä. Perinteisten raejuustojen parhaaksi valittu tuote poikkesi rakenteeltaan selvästi muista, sen rakeet olivat sileämpiä ja kauniimpia.
Lue koko artikkeli :
https://www.fingler.com/embed/123365?fullscreen=true#29
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
29.7.2025 | Vapaa-aika
5
Nakuna Tallinnassa
Kävelen kaikessa rauhassa koirieni kanssa Paljassaaren ulkoilualueen upouusia pitkospuita. Ne ovat niin leveät ja tukevat, että niillä pystyy kulkemaan … Lue lisää
29.7.2025 | Vapaa-aika
Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki
Saarenmaan ”pääkaupunki” Kuressaare on pienestä koostaan huolimatta erityisesti kesäaikaan eläväinen kaupunki, joka tuntuu kokoaan isommalta. Se sopii hyvin heille, … Lue lisää
17.7.2025 | Ravintolat
Kun veri vetää viihteelle Pärnussa
Pärnu kutsuu viihtymään vuodenajasta riippumatta, ja mitäpä sitä salaamaan – toisinaan menojalkaa alkaa vipattaa kylpylä- tai rantapäivän ja kylmien … Lue lisää
14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa
Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää
14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Oktoberfest Tallinnassa
Jo yli kahdensadan vuoden ajan Oktoberfest on juhlistanut baijerilaista kulttuuria. Alun perin kuninkaallisen avioliiton kunniaksi järjestetty tapahtuma on sittemmin … Lue lisää
14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Karaokebaari Stadi tuli Tallinnaan
Tallinnan vanhankaupungin sydämeen avautui toukokuussa uusi Stadi-karaokebaari. Baarin vetäjinä ovat pitkän linjan ravintola- ja karaokeammattilaiset Tiit Lõhmus, Kadri Lõhmus … Lue lisää
9.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Näköaloja ja kukkaloistoa
Tallinnan TV-torni kohoaa ylväästi Piritan metsän keskeltä, ja sen juurella levittäytyy kasvitieteellinen puutarha. Yhdessä nämä kohteet tarjoavat unohtumattoman päivän … Lue lisää
6.7.2025 | Kulttuuri
Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille
Tallinnan Meripäivät on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jossa pääsee ihastelemaan monenlaisia vesikulkuneuvoja purjeveneistä moottoriveneisiin. Tapahtuman aikana järjestetään konsertteja Tallinnan … Lue lisää