Tuoretta tietoa Virosta
28.2.2026 | Kauneus

Telliskiven viimeinen vanha jätti uusiutuu

Teksti Timo Raussi

Kuvat Telliskivi TLN

Telliskiven viimeinen vanha jätti uusiutuu

 

Telliskiven alueella Tallinnassa luovan keskuksen myymälä-, ravintola-, tapahtuma- ja museotarjonta on pitkään keskittynyt kadunvarren Loomelinnak-talon sekä Fotografiskan välisille pihoille ja rakennuksiin. Entisen veturi- ja junanvaunuvarikon kiinteistöjä on yksi kerrallaan remontoitu ja kokonaan uusiakin toimistotaloja on rakennettu lähinnä Balti jaam -torin puoleiselle reunustalle.

Alueen keskellä seisoo yhä massiivinen ja nuhjuisen oloinen vanha tehdashalli – niin kutsuttu Telliskiven M-hoone. Pian sen olemus ja käyttömuodot muuttuvat radikaalisti.

Rapistuneen rakennuksen keskiosassa on viime vuosina järjestetty näyttelyitä, joissa yleisön eteen on tuotu muun muassa Banksin ja Da Vincin teoksia sekä juuri tälläkin hetkellä Lego-palikoista koottua taidetta. Kun Lego-näyttely sulkee ovensa 29.3., ympäröidään pian sen jälkeen koko M-hoone rakennustyömaa-aidoilla ja suuri osa siitä puretaan maan tasalle. Jäljelle jää lähimpänä Loomelinnak-taloa ja esimerkiksi F-hoone-ravintolaa sijaitseva, kalkkikiviseinineen kenties vähiten neuvostokolossia muistuttava historiallinen siipi.   

 

 

Uusi ”vain aikuisille”-kylpylä?

Pari viikkoa sitten Viron ja osa Suomenkin mediasta uutisoi kyseiseen M1-siipeen saneerattavasta kylpylä- ja saunakeskuksesta. Noin 2000 neliömetrin kokoiseen tilaan on tarkoitus luoda kymmenisen erilaista saunaa, uima-allasosasto, rentoutumisalueita, hieronta- ja wellness-hoitohuoneita sekä kattoterassi.

Uutisointia edeltäneessä lehdistötiedotteessa rakennuttajan eli Telliskivi TLN:n johtaja väitti, että ”kylpylätoimintaa alkaa pyörittää yhtiö itse”. Ainakin neuvoja asian tiimoilta näyttää antaneen Vihulan kylpyläkartanoa viime kesään asti johtanut sekä sen jälkeen Pärnussa Tervise Paradiis -vesipuistohotellia ja Tervis-kylpylähotellia operoivan yhtiön johtajistoon liittynyt Heigo Vare. Hänen konsultointifirmansa nimittäin rekisteröi jo tiedotteen jakelun jälkeisenä päivänä nettiosoitteen telliskivispa.ee, jossa esillä olevan niukkasanaisen tiedon mukaan hanke olisi niin sanottu 18+ eli vain aikuisille tarkoitettu kylpylä. Pitää tieto paikkaansa tai ei, avautunee Tallinnaan uusi löylyttelypaikka rakennuttajan mukaan noin kahden vuoden kuluttua.

 

 

Rotermann-henkinen kaupunkikortteli

Muu osa pääosin purettavasta M-hoonesta rakennetaan samaan aikaan yhteensä kahdeksaksi erilliseksi rakennukseksi. Niiden julkisivu-, väli- ja sisärakenteisiin jää havainnekuvien perusteella myös paljon yksityiskohtia tai nykymateriaalein uusiksi luotavia vaikutteita vanhasta – aivan kuten virolaisten tehdaskiinteistöjen saneerauksessa usein on ollut tapana. Tilat M2-M8 -rakennuksissa aiotaan antaa vuokrattaviksi niin toimisto-, ajanviete-, kulttuuri-, liikunta- kuin liiketilaakin tarvitseville yrityksille – ja epäilemättä myös ravintoloille.

Koko Telliskiven alueen saavutettavuuden ja viihtyvyyden kannalta ehkä keskeisintä on se, että massiivinen tehdashalli korvautuu useampia korttelin läpi kulkevia jalankulkuyhteyksiä sekä rakennusten väliin lisättäviä viheristutuksia tarjoavalla kaupunkikorttelimaisella tilalla. Havainnekuvien perusteella arkkitehtuurilliset ratkaisut vaikuttavat esimerkiksi Rotermannin ja Krullin alueiden kaltaisilta.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
arkkitehtuuri K18 kaupunkitila kylpylä Lego-näyttely M-hoone Tallinna Telliskivi

18.2.2026 | Kauneus

Pärnun rantaan kohoaa kaksi uutta kylpylähotellia

Pärnun rantaan kohoaa kaksi uutta kylpylähotellia

Pärnun asema Tallinnan jälkeen suomalaisten Viron-matkailun toisena lemmikkikohteena on varsin vakaalla pohjalla. Näin voinee ennustaa tulevaisuuttakin silmällä pitäen, sillä … Lue lisää

13.2.2026 | Kauneus

Virolainen kosmetiikka ammentaa luonnosta

Virolainen kosmetiikka ammentaa luonnosta

HOIA NORDIC GLOW KASVOVOIDE 50ML Pohjoismaiselle iholle kehitetty vitamiinipitoinen ja ravitseva Nordic Glow -kasvovoide tarjoaa iholle tehokasta kosteutusta ja … Lue lisää

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää