7.7.2020 | Vapaa-aika
Tapahtumia Tallinnan ulkopuolella – markkinoita, kahvilapäiviä ja Avoimet maatilat -tapahtuma
Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov

Maatilat kutsuvat kylään
Virossa järjestetään 19.7. perinteinen Avoimet maatilat -päivä, jolloin sadat maatilat ja muut kohteet avaavat ovensa vieraille. Tapahtuma on hyvä tilaisuus kurkistaa virolaiseen maaseudun elämään ja ostaa mukaan paikallisia tuotteita. Totta kai maatiloilla pääsee myös tekemään lähempää tuttavuutta erilaisten kotieläinten kanssa.
Museoyö on elokuussa
Museoyö on tänä vuonna toukokuun sijaan elokuussa. 29.8. Viron museot ovat auki kello 18–23 ja useimpiin niistä on vapaa pääsy. Tapahtuman teemana on tällä kertaa Yöllä on aikaa. Museoiden lisäksi tapahtumaan osallistuu gallerioita, arkistoja ja kirkkoja.
Markkinoita ja kahvilapäiviä
Kesä on markkinoiden luvattua aikaa. Tarton lähellä järjestetään 11.7. Alatskivin antiikkimarkkinat ja samana päivänä Kärdlassa Hiidenmaan käsityömarkkinat. Luigen antiikki- ja käsityömarkkinat järjestetään 1. elokuuta Luigen kylässä Tallinnan lähellä. Herkuttelu on hyvä syy lähteä markkinoille. Tulossa on muun muassa Muhumaan kahvilapäivä 26.7., Valkosipulifestivaali 20.8. Kuremaalla ja Kallasten kala- ja sipulimarkkinat 29.8. Peipsijärven rannalla.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheesta
markkinat
museoyö
tapahtuma
13.6.2025 | Vapaa-aika
Viro juhlistaa Saunan päivää
Saunan päivä, joka vakiintui Suomessa jo vuosikymmeniä sitten, on saanut suosiota myös Virossa. Tänä vuonna, kesäkuun toisena lauantaina, Viro … Lue lisää
8.6.2025 | Vapaa-aika
Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?
Pärnussa kesä on vuodenajasta riippumaton positiivinen tunne. Mutta miten saada teini mukaan perhematkalle, jos perinteiset houkutteet kuten hiekkaranta, kylpylät … Lue lisää
3.6.2025 | Ravintolat
Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna
Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää
31.5.2025 | Vapaa-aika
5
Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan
Põhjala-tehdas (Põhjalatehas) on Koplin oma luova kaupunginosa, aivan kuten Telliskivi on Kalamajan. Alueen kehittäminen alkoi vuoden 2018 tienoilla. Nopeasti … Lue lisää
26.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Romanttinen Rantatie – seikkailuja ja kulttuuria koko perheelle
Salaperäinen ja aurinkoinen Romanttinen Rantatie kulkee lähes 300 kilometriä Iklasta Virtsuun, seuraten Liivinlahden rantaviivaa. Matkan varrella avautuvat Pärnumaan kauniit … Lue lisää
24.5.2025 | Vapaa-aika
Tartto valmistautuu perinteiseen pyöräilykisaan
Yksikään kesä ei ala Virossa ilman vuosittaista Tarton pyöräilykisaa. Tuhannet pyöräilijät täyttävät Etelä-Viron kadut ja tiet. Tapahtumassa on useita … Lue lisää
22.5.2025 | Ravintolat
Katuruokafestivaali Tallinnassa
Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”
Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa vuonna 2023 valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää